Venäjän Shoigu tapaa Xin Pekingissä
Venäjän turvallisuusneuvoston johtaja Sergei Shoigu on tänään vierailulla Kiinassa, kertovat venäläiset uutistoimistot. Shoigun on määrä tavata Pekingissä muun muassa Kiinan presidentti Xi Jinping.
Venäläismedian mukaan Shoigu keskustelee Kiinan johdon kanssa kahdenvälisistä turvallisuuskysymyksistä sekä kansainvälisistä alueellisista ongelmista. Kyseessä on Shoigun toinen vierailu Kiinassa kolmen viime kuukauden aikana.
Venäjä ja Kiina ovat vahvistaneet suhteitaan sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainaan.
Xi ja Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelivat viime viikolla puhelimessa Ukrainan sodan vuosipäivänä. Maiden suhteita tuolloin kommentoineen Xin mukaan Kiina ja Venäjä ovat todellisia ystäviä, jotka tukevat toisiaan.
Xin mukaan historia ja käytäntö ovat osoittaneet Venäjän ja Kiinan olevan hyviä naapurimaita, jotka tukevat toisiaan saavuttaakseen yhteistä kehitystä.
Putin keskusteli tässä kuussa puhelimessa myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa. He sopivat Ukraina-neuvottelujen aloittamisesta.
Presidenttien on kaavailtu tapaavan myös kasvotusten, mutta ainakaan julkisuuteen kerrottujen tietojen perusteella mahdollisen tapaamisen aikaa ja paikkaa ei ole vielä sovittu.
Trump on tavannut viime aikoina tiiviisti Euroopan johtajia, ja tänään Valkoiseen taloon on saapumassa vierailulle Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.