Vasemmistoliitto palauttaisi työttömyyskorvauksen lapsikorotuksen
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoo, että työttömyyskorvauksen lapsikorotus pitäisi palauttaa. Koskela kommentoi asiaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa tänään.
Hän sanoi, että korotuksen palauttaminen on vasemmistoliiton keskeisimpiä tavoitteita. Koskela kuvaili lapsikorotuksen poistamista yhdeksi kokoomuslaisen pääministeri Petteri Orpon hallituksen haitallisimmista leikkauspäätöksistä.
Koskelan mukaan lapsikorotuksen palautus maksaisi vuodessa noin 70 miljoonaa euroa.
Vasemmistoliitto ei kannata niin sanotun velkajarrun käyttöönottoa Suomessa. Koskelan mukaan velkajarrua ei pidä ottaa käyttöön tilanteessa, jossa valtion pitää tehdä merkittäviä investointeja esimerkiksi Puolustusvoimiin.
Pääministeri Orpo sanoi maanantaina, että syksyn tärkein talouspoliittinen keskustelu liittyy velkajarrun käyttöönottoon. Orpo haastoi muita eduskuntapuolueita sitoutumaan velkajarruun eli suunnitelmaan valtion menojen vuosittaisen kasvun hillitsemiseksi.