Varhaisperunaa ja mansikoita jo kaupoissa
Maatalous
Suomalaisia varhaisperunoita ja mansikoita saa jo kaupoista, vaikka kevätkylvöt olivat Pro Agrian mukaan käytännössä keskeytyneinä lähes kolme viikkoa.
Lämpimän huhtikuun ansiosta kevätkylvöt päästiin aloittamaan ennätysaikaisin, mutta epävakainen, sateinen ja kolea sää ovat haitanneet niiden etenemistä.
Varhaisperunan satokausi alkoi tästä huolimatta noin puolitoista viikkoa viime vuosia aiemmin. Varhaisperunan saatavuus lisääntyy tasaisesti juhannukseen asti.
Myös kasvihuoneissa ja kasvutunneleissa kasvatettua kotimaista mansikkaa on jo saatavilla. Avomaan mansikkaa odotellaan vielä. Sitä pitäisi olla saatavilla kesä-heinäkuun vaihteessa.
Kevätkylvöt ovat Pro Agrian mukaan edenneet puoleen väliin.