Vanhempien ystävät voivat olla lapsille pettymyksiä kummeina
Suhtautuminen kummiuteen on muuttunut merkittävästi 2000-luvulla. Aiemmin vanhemmat valitsivat lastensa kummeiksi enemmän sukulaisiaan, sillä näin ikään kuin kuului tehdä. Nykyisin kummin valinta on monelle enemmänkin tietynlainen ystävyyden osoitus, ja kummiutta käytetään ystävyyden vahvistamiseen, kertoo Helsingin Malmin seurakunnan pastori ja Helsingin yliopiston kirkkohistorian yliopistonlehtori Esko M. Laine.
– Tässä on edelleen varmasti eroavaisuuksia kaupungin ja maaseudun välillä, mutta mitä suuremmista kaupungeista ja nuoremmista ikäluokista puhutaan, sitä suurempi merkitys ystävillä usein on, ja ystäviä kutsutaan elämän tärkeisiin käännekohtiin jopa enemmän kuin sukulaisia.
Laine uskoo, että on yhä paljon niitäkin, jotka valitsevat kummeiksi sukulaisia, vaikka suhteet eivät olisi läheisiä. Ennen vanhaan kummeiksi myös ikään kuin kuului valita nimenomaan pariskuntia. Nykyään ystävien ja sukulaisten puolisot jätetään herkemmin valitsematta, jos he eivät tunnu aidosti läheisiltä eivätkä ole vakiinnuttaneet asemaansa perheen elämässä.
Laineen mukaan kummin valinta ilmentää tyypillisesti halua sitouttaa tärkeäksi koettuja ihmisiä oman perheen elämään.
Jos kummivalinta osoittautuu pettymykseksi, taustalla voi Laineen mukaan olla kaksi hyvinkin erilaista näkökulmaa – riippuen siitä, kysytäänkö syitä kummin valinneelta vanhemmalta vai kummin aikoinaan saaneelta nuorelta itseltään.
Vanhemman näkökulmasta kummista voi tulla pettymys esimerkiksi silloin, jos ystävyys- tai sukulaisuussuhde ajan kuluessa hiipuu tai jopa katkeaa kokonaan.
Laine on ollut yli 20 vuotta Malmin seurakunnassa, jonka rippikoulussa nuoret ovat saaneet tehtäväkseen kirjoittaa kummilleen kirjeen, jossa he kertovat omasta rippikoulustaan ja samalla itsestään.
– Hämmästyttävää on ollut se, että joillakin ripareilla osa nuorista on jopa suoranaisesti kieltäytynyt ryhtymästä tähän. Kun taustasyitä on alettu puida, on käynyt ilmi, että nuorilla kohdistuu kummeihin enemmän odotuksia kuin olisin koskaan osannut kuvitella.
Tyypillisin pettymyksen kokemus on ollut se, että kummi ei ole pitänyt yhteyttä tai osoittautunut sellaiseksi ihmiseksi, jonka puoleen nuori olisi voinut kääntyä tai edes olla yhteydessä. Etäiseen kummiin ei ole syntynyt toivotunlaista yhteyttä.
Jotkut ovat sanoittaneet pettymystään kuvailemalla, että kummi ei ole ikinä vienyt heitä mihinkään tai käynyt esimerkiksi peleissä.
Kolmas tyypillinen pettymys liittyy Laineen mukaan eniten juuri nykypäivän muuttuneeseen kummiuteen, jossa vanhemmat valitsevat kummiksi omia ystäviään.
– Nuoret ovat kuvailleet, että kummi on vanhempien kaveri – ei heidän elämässään tärkeä. He ovat kokeneet, että kummeille on riittänyt se, että he ovat olleet vanhempien elämässä sillä tavalla kuin ovat aina olleet. Ja tällä tavalla heistä on tullut nuorille pettymyksiä: he ovat jääneet etäisiksi ja vieraiksi, eikä heille haluta kertoa sellaisia asioita, joita ei kerrota muille kuin läheisille.
Malmin seurakunnan rippileireillä ei ole kuulunut nuorten harmitteluja tai kateuden kokemuksia siitä, että esimerkiksi sisaruksen kummit olisivat olleet omia kummeja paremmat. Laine epäilee, että tällainen vertailu on yleisempää lasten parissa, jos esimerkiksi yhden sisaruksen kummi on erityisen antelias.