Vanhanen: Keskustan tilaan vaikuttaa suuresti se, miten johtopaikasta kisaavat käyttäytyvät heti vaalin ratkettua
Keskustan syyskuisen puheenjohtajavaalin jälkeinen puolueen tila riippuu tavattoman paljon siitä, miten vaalin voittaja ja muille sijoille tulevat käyttäytyvät, keskustaa vuodet 2003–2010 johtanut valtiovarainministeri Matti Vanhanen sanoo.
Hän tietää kokemuksesta, että jo vaalin ratkeamisen jälkeisillä hetkillä on suuri vaikutus tunnelmaan, joka puolueeseen syntyy.
– Ensimmäisten minuuttien aikana sanoilla ja eleillä vaikuttaa erittäin paljon siihen, Vanhanen totesi politiikan toimittajien lounastilaisuudessa.
Reilu kisa myös yhdistää puolueen väkeä, Vanhanen tietää.
– Ihmiset pääsevät sanomaan sen kisan aikana, sitten on äänestys ja tulos tulee.
– Valmistelut on tehty hyvin ja käyty laaja kenttäkierros, kaikki kunnioittavat tulosta. Paljon on ehdokkaista kiinni, konkari ohjeistaa.
Vanhanen sanoi uskovansa, että keskustan johtopaikasta kisaavat ovat aatteen ihmisiä, joilta reilu kisa onnistuu.
Oulun puoluekokouksen puheenjohtakisaan ovat ilmoittautuneet istuva puheenjohtaja Katri Kulmuni, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko, puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen ja päätoimittaja Ilkka Tiainen.
Katri KUlmunin kesäkuisen ministerieron jälkeen valtiovarainministerin salkun ottanut Vanhanen luonnehtii edelleen nykyistä työtään projektiksi.
– Sanoin, että mielessäni on projekti, enkä hae tästä uutta uraa itselleni. En jää historiaan pitkäaikaisena valtiovarainministerinä, hän naurahtaa.
Puheenjohtakisaan ilmoittautuneet ovat kuitenkin toivoneet Vanhasen jatkavan tehtävässään.
– Tiedän sen, että eihän tätä paikkaa juuri kukaan halua, Vanhanen kommentoi.
– Tämä on tärkeä paikka keskustalle, ja puolueen käytettävissä oleva paikka, hän lisää.