Valtorin entistä toimitusjohtajaa Tero Latvakangasta syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta
Syyttäjä nosti syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin entistä toimitusjohtajaa Tero Latvakangasta vastaan.
Syyte koskee syyttäjän mukaan osallistumista esteellisenä erään työsuhteen asioiden käsittelyyn kesäkuussa 2021. Latvakangas on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.
STT kertoi heinäkuussa 2022, että Valtorin toimitusjohtajan paikalta eronneen Latvakankaan esteellisyysepäily liittyy työntekijän työsuhdetta koskevaan päätöksentekoon.
Joulukuussa 2022 Iltalehti kertoi epäilyn liittyvän siihen, että Latvakangas osallistui työvapaan myöntämiseen silloiselle naisystävälleen vuonna 2021. Naisystävä oli lehden mukaan Valtorin työntekijä.
Hallintolain mukaan virkamies ei saa osallistua esimerkiksi itseään, puolisoaan tai lähisukulaisiaan koskevien asioiden käsittelyyn.
Latvakangas irtisanoutui Valtorin toimitusjohtajan tehtävästä kesällä 2022.