Valmiuslain käyttöönotosta ei päätöstä – kaikki eduskuntapuolueet valmiita ottamaan lain tarvittaessa käyttöön
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan torstaina ei tehty päätöstä, otetaanko valmiuslaki käyttöön vai ei. Marin kysyi puolueilta, missä tilanteessa valmiuslaki voitaisiin puolueiden mukaan ottaa käyttöön.
Pääministeri Marinin mukaan kaikki eduskuntaryhmät antoivat tukensa sille, että valmiuslaki voidaan ottaa käyttöön, jos nykyistä voimassaolevaa lainsäädäntöä ei koeta riittäväksi.
Marinin mukaan päätös valmiuslain käyttöönotosta pitäisi tehdä kuitenkin huolellisemman arvion perusteella.
Ryhmien kannat erosivat siinä, pitäisikö jo nyt siirtyä nykyistä kovempiin toimenpiteisiin. Marin ei kuitenkaan kertonut, miten puolueiden kannat erosivat toisistaan. Marin sanoi, ettei näe kyseessä olevan hallitus–oppositio-kysymys.
Hallitus kävi tänään eduskuntapuolueiden kanssa Säätytalossa läpi nykyistä koronatilannetta ja sitä, onko tarvetta vielä nykyistä voimakkaampiin toimiin.
Marinin mukaan yli kolme tuntia kestäneestä keskustelusta kaksi tuntia käytettiin asiantuntijoiden kuulemiseen.
Aiemmin torstaina hallitus suositteli, että koronaviruksen leviämisen estämiseksi kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka.
Lisäksi muiden kokoontumisten järjestäjiä suositellaan harkitsemaan riskiarvioiden pohjalta vastaavien tilaisuuksien järjestämistä.
Marin sanoi tiedotustilaisuudessa, että hallitus varautuu koronaviruksen leviämisen aiheuttamiin kustannuksiin lisätalousarviolla.
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) vakuutti omalta osaltaan, että haittojen hoito ei tule jäämään rahoituksesta kiinni. Kulmuni lupasi hallitukselta tukitoimia myös yrityksille ja toivoi, että pankit ottavat huomioon yritysten rahoitustarpeet.
Hallitus myös suosittaa, että kaikki ulkomailta palaavat jäävät kahdeksi viikoksi kotiin matkansa jälkeen. Päivällä hallituksen tiedotustilaisuudessa puhuttiin epidemia-alueilta palaavista, mutta sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila tarkensi STT:lle, että suositus koskee kaikkia maita.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei enää erittele tiettyjä maita epidemia-alueiksi, sillä koronavirus on luokiteltu kaikkialle levinneeksi pandemiaksi.
Ulkomailta palaavien työntekijöiden tulee sopia poissaolosta ja mahdollisesta etätyöstä työnantajansa kanssa. Lasten, nuorten ja opiskelijoiden paluuajankohdasta sovitaan hoitopaikan tai oppilaitoksen kanssa.
Valmiuslainsäädännön tarkoituksena on poikkeusoloissa suojata väestöä sekä turvata sen toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä, perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakunnan alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys.
Valmiuslain tarkoittamia poikkeusolo on esimerkiksi vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti.
Valmiuslain mukaan viranomaiset voidaan oikeuttaa poikkeusoloissa rajoittamaan tiettyjä perusoikeuksia.