Valkoisen Suomen näkökulma hallitsi opetusta pitkään – kuva sisällissodasta monipuolistui vasta 60-luvulla
Vapaussota, kansalaissota, punakapina, sisällissota.
Vuoden 1918 tapahtumilla on monta nimeä. Kouluopetuksessa käytetyt termit ovat aina olleet aikansa näköistä.
Professori Jukka Rantala kertoo, että koulukirjat 1900-luvun alkupuolella olivat kauttaaltaan niukkia. Sisällissota kuitattiin usein parilla kappaleella. Silloin ei tosin vielä käytetty termiä sisällissota.
– Jos ajatellaan Suomen ehkä myydyintä oppikirjakaksikkoa, Oskari Manteretta ja Gunnar Sarvaa, niin heidän 1920-painoksessaan puhutaan punakaartilaiskapinasta ja vapaustaistelusta, sanoo Rantala, historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen professori Helsingin yliopistossa.
Alkuaikoina tapahtumat kuvattiin punaisena kapinana, jota seurasi vapaustaistelu.
Tapahtumien taustoja ei avattu. Sota nähtiin sotatapahtumina, ja mikrohistoriaa, kuten naisten ja lasten roolia, ei avattu.
Sekä kansakoulun että oppikoulun kirjoissa asiaa käsiteltiin valkoisen Suomen näkökulmasta. Rantala kertoo, että meni puolisen vuosisataa ennen kuin asiaa alettiin koulukirjoissa katsoa myös toiselta puolelta.
–Ensimmäinen oppikirja, jossa asiaa kunnolla käsitellään oli Veikko Huttusen keskikoulukirja Vuosisadat vierivät, joka ilmestyi vuonna 1965. Siinä valkoisten ja punaisten motiiveja tarkasteltiin samalla lailla, Rantala sanoo.
Nykyään sisällissotaa käsitellään sekä yläkoulussa että osana lukion pakollisia kursseja.
Väinö Linnan Pohjantähtitrilogian toinen osa julkaistiin vuonna 1960.
Rantalan mukaan kirja aiheutti keskustelua historiantutkijoiden parissa ja johti aiempaa monipuolisempaan kuvaan sisällissodan tapahtumista.
Samaan aikaan vanha termi vapaussota alkoi väistyä oppikirjoista ja antaa tilaa käsitteelle kansalaissota.
– Sanasta kansalaissota on sanottu, että se on Kekkosen ajan konsensustermi. Sana ei leimaa kumpaakaan puolta.
Termi sisällissota ilmaantui oppikirjoihin vasta 1990-luvulla, Rantala sanoo.
Sisällissota sanana peilaa myös ulkovaltojen vahvaa läsnäoloa sodan ajan tapahtumissa. Aikaisemmin esimerkiksi saksalaisten motiiveja tulla valkoisten avuksi ei Rantalan mukaan pahemmin käsitelty.
Hiljalleen historianopetuksessa nousi myös vallalle historiallista ajattelua kouliva opetus, jossa oppikirjoihin nostetaan aikalaisdokumentteja ja oppilaita kannustetaan ymmärtämään tapahtumien taustoja.
Nykyään sisällissotaa käsitellään sekä yläkoulussa että osana lukion pakollisia kursseja, sanoo Jorma Kauppinen Opetushallituksesta.
Oppilas voi törmätä esimerkiksi viime vuonna julkaistuun 1918 – Minä olin siellä -oppimateriaaliin.
Aineiston on tuottanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) ja Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS).
Arkistotutkija Nelly Laitinen (SLS) kertoo, että materiaali on kaksikielistä siksi, että tekijät haluavat painottaa, että sisällissota oli tragedia, joka kosketti kaikkia suomalaisia – kielestä ja asemasta riippumatta.
Projekti oli alun perin Laitisen idea, mutta sen toteuttamiseen osallistui suuri määrä asiantuntijoita.
– Halusimme myös murtaa vanhoja ennakkoluuloja, joiden mukaan kaikki ruotsinkieliset olivat valkoisia. Molempia oli kummallakin puolella, sanoo Laitinen.
– Aito arkistomateriaali ja tavallisten ihmisten tarinat pakottavat oppilaat ottamaan kantaa subjektiivisiin näkökulmiin ja olemaan lähdekriittisiä.
