Vaarallisen energinen – Anu Pentikillä on tulenpalava intohimo taiteeseen
Posion Pentikinmäen keramiikkatehtaassa Anu Pentikin muovaamat hedelmäaihiot odottavat väriä pintaansa, toisella pöydällä kuivuu testivedos Siivet kantaa -teoksen kakkosversiosta.
Alkuperäisen taiteilija on lahjoittanut uudelle Lastensairaalalle, ja se kuljetetaan paikoilleen suoraan Helsingin Taidehallin juuri päättyneestä näyttelystä. Suuren suosion saavuttanut kokonaisuus tuodaan kesäksi Posiolle, ja on tehtävä uudet siivet luovutettujen tilalle.
Pentik vaihtaa siipien muotoilun haasteista muutaman sanan mallimestari Jani Kämäräisen kanssa.
Kierros Suomen ainoassa keramiikkatehtaassa auttaa ymmärtämään ainakin sitä, miksi Pentik Oy on palkittu parhaana työnantajana. Jokaiselle työntekijälle Anu Pentikillä on jotain sanottavaa, jokaisen ammattitaitoa hän kehuu vuolaasti.
– Ilman näitä ihmisiä tämä ei olisi mahdollista, Pentik sanoo.
Taidekeskuksen yllä taivas pyryttää viimaisesti, vaikka on jo toukokuun puoliväli. Aurinko pilkistää yhtä kaikki kuin uhmalla pilvenlonkien lomasta.
Jos haluaisi, tästä voisi vetää analogian myös Pentik Oy:n taipaleeseen. Yli 45 vuotta toiminut keramiikkatehdas on rämpinyt läpi tuiskuisten aikojen, mutta menestyy tällä hetkellä ihan mukavasti.
1990-luvun laman aikaan firma joutui ahtaalle. Vähällä oli, ettei muovauskoneita pysäytetty kokonaan ja annettu polttouunien kylmetä lopullisesti. Pentik päätti kuitenkin uudistaa toimintaansa ja jatkaa.
– Salaisuus on se, että ei vain ole luovutettu. Ei millään, Pentik hymyilee.
Joskus se ihmetyttää itseäkin.
– Silloin ajattelen, että jukra, saimme tämän aikaiseksi.
Anu Pentik, silloin vielä Eeva Anneli Pasi, syntyi Kuusankoskella. Jo 6-vuotiaana hän joutui ottamaan vastuun nuoremmista sisaruksistaan ja huushollista, kun äiti menehtyi synnytykseen. Rikas mielikuvitus auttoi pakenemaan ajatuksissa taiteen ja kauneuden maailmaan.
Parikymppisenä hän sai työtä askarteluterapeuttina Tarinaharjun tuberkuloosiparantolasta Siilinjärveltä. Niihin aikoihin hän tapasi liikunnanopettajaksi opiskelevan Topi Pentikäisen. Rakkaus roihahti kuumaksi kuin keramiikkauuni ja muutamassa viikossa nuorista tuli kihlapari.
Enteellinen oli Topin ihastuksensa kohteelle kirjoittama ensimmäinen kirje, joka päättyi sanoihin: jos et muista, mikä tuleva sukunimesi on, niin se on Pentik…
Tuskin hän tuolloin aavisti, että Pentik eräänä päivänä olisi kaikille suomalaisille ja monille ulkomaalaisillekin tuttu brändi ja Anu Pentik laajasti tunnustettu taiteilija.

Pentikäiset muuttivat Posiolle Topin työn perässä. Anu piti kansalaisopiston kursseja ja mietti, voisiko tarjota työtä ympäristön ihmisille, valaa samalla valoa pohjoisen synkkiin työllisyystilastoihin.
Keramiikkapaja polkaistiin käyntiin 1971. Yritystoiminta alkoi pian kasvaa. Astioiden lisäksi luotiin nahkamallisto, sillä turisteille piti olla tarjolla raskaan keramiikan lisäksi jotain kevyttä kotiin viemistä.
Tällä hetkellä Pentikillä on Suomessa 65 myymälää, joitakin Pohjoismaissa ja Euroopassakin. Haastattelupäivänä toimitusjohtaja Pasi Pentikäinen on avaamassa ensimmäistä liikettä Alankomaihin.
Pentik on luonut kokonaisen tuoteperheen astioineen, tekstiileineen ja herkkuineen. Kaikki keramiikka tehdään Posiolla, muita tuotteita teetetään lähinnä Aasiassa. Suunnittelu tapahtuu kuitenkin 90-prosenttisesti Suomessa.
– Oheistuotteet ovat se, joka meidät elättää, Pentik huomauttaa.
Vuodesta 1975 lähtien Pentik on järjestänyt Posiolla myös kansainvälisiä keramiikkasymposiumeja.
Uusin harrastus on Timisjärven porokartano. Pentikäiset kunnostivat 1860-luvulla rakennetun talon ja avasivat sen yleisölle ensimmäistä kertaa viime kesänä.
Tulevana suvena siellä voi käydä tutustumassa osaan Taidehallin näyttelystä. Syksyllä paikka toimii taitelijaresidenssinä.
Yhtiötä on houkuteltu Posiolta muualle, mutta lähtöhaluja ei ole ollut.
– Kunta on myötäelänyt yrityksemme vaiheissa, ja meillä on täällä niin mahtavat työntekijät, ettei tulisi mieleenkään. Tunnen vastuuta näistä ihmisistä.
Eikä etäisestä sijainnista ole ollut haittaa. Tie Posiolle on tosin mutkainen ja kapea, mutta joka vuosi sitä pitkin Pentikinmäen galleriaan, museoihin ja ostoskeskukseen saapuu lähes 100 000 ihmistä.
Heille pitkä matka on vaivansa väärtti. Eikä se ole ihme. Korpitien päässä avautuva keidas hämmästyttää monipuolisuudellaan ja tunnelmallaan.
– Monella on ensimmäisellä kerralla kiire, sillä he eivät tiedä, mitä kaikkea täältä löytyy. Toisella kerralla he tulevat ajan kanssa, Pentik kertoo.

Pentikinmäen emännässä on levollista lämpöä. Siitä huolimatta, että hän määrittelee itsensä vaarallisen energiseksi.
Virtaa kaiken pyörittämiseen varmasti tarvitaan.
Tänäkin aamuna Pentik on herännyt puoli viideltä, aloittanut päivän juoksumatolla. Työpäivä jatkuu helposti kuuteen-seitsemään illalla.
Erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana puuhaa on piisannut, kun taiteilija täytti Helsingin Taidehallin kolme salia uusilla teoksillaan. 5 000 kiloa savea muovautui puhuttelevaksi kokonaisuudeksi.
Suomi 100 vuotta -näyttelysarjaan mukaan pääseminen oli Pentikille suuri kunnia.
– Harva saa sellaisen mahdollisuuden. Ei olisi tullut mieleenkään viedä sinne vanhaa, hän melkein tuhahtaa.
Puoliso oli mukana ensimmäisellä taidehallin tutustumiskäynnillä ja uskalsi hieman epäillä, miten valtava tilaa saadaan täyteen.
Pentikiin itseensä asettui saman tien syvä varmuus siitä, miten hän tulee näyttelyn toteuttamaan. Installaation tunnelmat tulivat helposti.
Esimerkiksi 2 000 keraamisen kiven tekeminen oli hänen mielestään helppo työ, hauskakin. Mutta olihan se urakka, josta osansa lankesi myös puolisolle.
– Hän teki kahden vuoden ajan kaikki kotityöt, Pentik hymyilee.
Oman suosikkiteoksensa ”Hei haloo missä se taivas on” pieniä keraamisia pilvenpaloja hän näperteli automatkoilla Sevettijärven mökille ja Savonlinnan oopperajuhlille.
Messumatkalle hän otti mukaansa savea ja herättyään viideltä teki keramiikkaa hotellin vessassa matkaseuran vielä nukkuessa. Tyhjiä hetkiä ei jäänyt.
– Paloittelin työn ja aikataulutin niin, että se valmistuu. Taiteilijuus on se vahva näkemys, teknistä työtä osaavat tehdä monet. Mutta ilman näkemystä ei ole taidetta, Pentik summaa.
Taiteilijuus on se vahva näkemys, teknistä työtä osaavat tehdä monet.
Maaliskuulta toukokuun puoleen väliin avoinna ollut näyttely rikkoi kävijäennätyksiä.
– Oli se yllätys. En olisi osannut sellaista odottaa, mutta tuntuu hienolta. Ehkä olen ansainnut tämän menestyksen kaiken jälkeen, Pentik pohtii lähes kainosti.
Loisteeseen ei hänen mielestään kuitenkaan pidä jäädä makaamaan. Uusi näyttely on jo suunnitteilla vuodelle 2020.
Elämä ei ole muuttunut muutenkaan seesteisemmäksi ison urakan päätyttyä. Tehtaalla odottavat tekemättömät työt, uusi sesonki painaa päälle.
Haastattelun aikana puhelin kilahtaa tuon tuosta. Sattuu olemaan uusien mallistojen jättöpäivä. Joku soittelee näyttelyn siirtämisen yksityiskohdista.
Vaarallisen energisyyden sisältö alkaa hahmottua viimeistään siinä vaiheessa, kun tehtaalla kierrellessä Pentik esittelee kärrykuormia lautasia, joihin hänen pitäisi parissa päivässä maalata käsin yksityiskohtia.
Moni Anu Pentikin ikäinen köpöttelee eläkemummona, mutta tämä tekee 12-tuntisia työpäiviä. Singahtaa Shanghaihin ja milloin mihin maailmankolkalle, eikä se kuulemma rasita sen enempää kuin piipahdus Kuusamoon.
Pentik sanoo ymmärtävänsä, että kaikki eivät ole yhtä voimakkaita ja väsyvät hänen vierellään. Siksi hän yrittää välillä hillitä itseään.
Tosiasia kuitenkin on, että kaikkein onnellisimmillaan hän on saadessaan tehdä rakastamaansa työtä. Viikonloput tyhjässä ja hiljaisessa tehtaassa ovat monesti viikon parhaita hetkiä. Tulee turvallinen olo, kun asiat on suunniteltu ja toteutettu hyvissä ajoin.
Jaksamisen resepti on yksinkertainen.
– On pidettävä huolta hyvinvoinnista syömällä, liikkumalla ja nukkumalla riittävästi. Aivot tarvitsevat lepoa.
Anu Pentikin uran kaari keraamikkona ja taiteilijana on erikoislaatuinen. Vuosikymmenten saatossa hän on onnistunut uusiutumaan ja uudistamaan taiteellista ilmaisuaan häkellyttävällä tavalla.
Käyttökeramiikasta tutut maanläheiset, hillityt sävyt ovat Intian matkojen vaikutuksesta vaihtuneet värikylläisiin ilotteluihin. Kotoisan metsän sävyjen ja tunnelmien lisäksi Pentikin töissä hehkuvat eksoottiset kukat ja hedelmät. Rauha ja levollisuus – yksinkertainen kauneus ovat yhtä kaikki edelleen hänen tavaramerkkejään.
Pentikin julkinen arvostus näkyy vaikkapa siinä, että hänet on nimitetty Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kunniatohtoriksi ja palkittu Pro Finlandia -mitalilla.
Huomionosoituksilla on arvonsa, mutta paras palaute tulee tavallisilta ihmisiltä. Niiltä, joita Pentikin taide on koskettanut näyttelyelämyksenä tai arjessa kauniina kattauksena.
– Eräs nainen kertoi, että Taidehallin Paratiisissa 300 kukan keskellä hän tunsi rakkautta, jollaista ei ollut kokenut lapsuutensa jälkeen. On liikuttavaa, miten ihmiset vaistoavat teosteni syvät tasot, miten sanoma menee perille, Pentik herkistyy.
Ja suurin prosessi taiteessa on hänen mukaansa nimenomaan löytää se idea, sanoma.
– Sen jälkeen vain tekee eikä poikkea ideasta, Pentik sanoo.
Kaunis hymy valaisee lempeät kasvot.
– En ajattele menneisyyttä. Katson tulevaan. Juuri nyt on paras aika. Uudet siivet kantavat, hän päättää ja kiiruhtaa keramiikkapajalle muotoilemaan näyttelysiivet valmiiksi.
– Tämä on niin mukavaa. Tähän ei kerta kaikkiaan kyllästy, keramiikkataiteilija, suunnittelija, galleristi ja yrittäjä Anu Pentik huokaa keramiikkatehtaansa työpisteessä.
– Joka aamu herätessäni tunnen itseni onnelliseksi, että saan pian upottaa käteni saveen.
Haastattelu ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 19.5. Lehden voi tilata täältä .