Mistä johtuu uusi kuukilpa? – Tutkijasta suurvallat petaavat paikkoja tulevaisuutta varten
Japanista tuli tammikuussa viides maa, joka on laskeutunut onnistuneesti Kuun pinnalle.
Kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä laskeutujan aurinkopaneelit osoittivat väärään suuntaan, ja se jouduttiin sammuttamaan virran säästämiseksi. Reilun viikon levon jälkeen laskeutuja pääsi tällä viikolla taas jatkamaan tutkimusmatkaansa.
Puoli vuotta aiemmin viime elokuussa Kuuhun laskeutuneiden maiden joukkoon liittyi Intia. Kiina saavutti saman merkkipaalun joulukuussa 2013. Avaruuskilvan pioneerit Yhdysvallat ja Neuvostoliitto pyrkivät nekin jälleen Kuuhun.
Epäonnistuneet laskeutumiset ja muut ongelmat ovat kuulennoilla yleisiä, mutta se ei näytä Kuuhun pyrkijöitä lannistavan. Tammikuun alussa matkaan lähetetty yhdysvaltalainen Astrobotic-yhtiön kuulaskeutuja joutui ongelmiin eikä päässyt Kuuhun asti.
Kiinnostuksessa Kuuhun voi kuulla kylmän sodan kaikuja, mutta geopoliittiset jännitteet eivät STT:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan ole kiihtyneen kuukilvan takana.
Kuuhun meneminen on nyt teknisen kehityksen ansiosta yksinkertaisesti halvempaa kuin koskaan aiemmin ja siten mahdollista useammalle toimijalle. Ja kun yksi valtio pyrkii Kuuhun, eivät muut halua jäädä jälkeen.
– Taustalla on hinnanlasku, markkinalogiikka ja paikkojen pelaaminen tulevaisuuteen, tiivistää Ulkopoliittisen instituutin tutkija Markus Holmgren.
Millaisia hyötyjä Kuuhun pääsemisestä sitten haetaan, kun sinne niin moni haluaa?
Holmgren arvioi, että suurimmat motivaattorit ovat talous- ja tutkimusintressejä. Vaikka arvovalta on jossain määrin aina läsnä, Holmgren ei näe, että suurvaltakamppailua olisi Kuussa syntymässä.
– Se vaatisi, että suurvaltojen johtajat rupeaisivat laittamaan arvovaltaansa peliin ja tekemään lupauksia, että tehdään tätä ja tätä ennen muita. Sitä ei ole nyt näkyvissä.
Kuun resursseista on muun muassa toivottu ratkaisua resurssipulaan, joka maapallolla voi olla edessään, sanoo Aalto-yliopiston professori Jaan Praks.
Kuusta on löydetty muun muassa vettä, maapallolla harvinaista helium-3-isotooppia ja erilaisia mineraaleja. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, missä määrin niitä voitaisiin hyödyntää maan pinnalla, Praks sanoo.
– Kuukaivostoiminta on vielä kaukaista tulevaisuutta. Nyt vasta varmistellaan asemia.
Kuusta kaivetut mineraalit olisivat edullisia esimerkiksi rakennettaessa avaruusasemia kiertoradalla, Praks sanoo.
Kuuhun mennään myös siksi, että se voisi toimia väliasemana matkalla Marsiin. Marsiin halajaa muun muassa SpaceX-yhtiön omistaja Elon Musk.
Ajatuksena on, että Kuussa olevasta vedestä saataisiin pitkän matkan raketeille polttoainetta edullisemmin kuin maapallolta, Praks kertoo.
Kylmän sodan kuumatkailu oli nykypäivään verrattuna eri tavalla matka tuntemattomaan.
– 1960-luvulla ei oikeastaan tiedetty, mitä Kuussa loppujen lopuksi on. Mietittiin, voiko sinne ylipäänsä laskeutua ja uppoaako astronautti vyötäröön asti kuupölyyn, Praks kuvailee.
– Nyt tiedetään aika tarkkaan, mitä Kuussa on, miten sinne laskeudutaan ja millaista teknologiaa se vaatii.
Myös kilpakumppaneiden tekemisistä ollaan nykyään paremmin perillä.
Ensimmäiseen kuukilpaan verrattuna nykyasetelma on erilainen myös siinä mielessä, että toimijoita on enemmän.
Avaruuden ja kuukilvan ykkösmaa on tälläkin hetkellä Yhdysvallat.
– Heillä on paras asiantuntemus ja paras teknologia Kuuhun laskeutumisen, Praks sanoo.
Myös Yhdysvaltain miehitettyyn kuulaskeutumiseen tähtäävä Artemis-avaruusohjelma on Praksin mukaan pisimmällä.
Toisena tulee Kiina, joka on hiljattain saavuttanut näyttäviä merkkipaaluja, kuten laskeutunut ensimmäisenä Kuun kaukaisemmalle puolelle. Yhdysvaltojen tapaan myös Kiina haluaisi viedä lähivuosina ihmisen Kuuhun.
Kahden kärkimaan perässä tulevat Japani ja Intia. Venäjä sen sijaan on jäänyt teknologisesti muista suurvalloista, eikä Praks usko, että siltä nähdään lähiaikoina suuria läpimurtoja.
Nykyisin myös yksityisyritykset ovat kuulennoissa merkittävässä osassa.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa avaruushallinto Nasa voi ostaa yksityisiltä yrityksiltä paitsi kuulaskeutujia myös näytteitä ja mittauksia, Praks sanoo.
– Yrityksillä on täysi vapaus käyttää sitä teknologiaa, mitä ne myyvät Nasalle, myös yksityisellä puolella. Se avaa uusia markkinoita ja tuottaa kilpailua myös yritysten välille. Näin saadaan ala kehittymään paljon nopeammin.
Kuussa toimimiselle ja ristiriitatilanteiden ratkomiselle ei ole olemassa mitään kansainvälistä sopimuskehikkoa, sanoo Holmgren.
– Ei ole mitään mekanismeja, joilla voisi vallata alueita Kuusta.
Erilaisia avaruussopimuksia on toki laadittu, keskeisimpänä niistä avaruuden yleissopimus vuodelta 1967. Sen mukaan ulkoavaruus, mukaan lukien Kuu, on ihmiskunnan yhteistä omaisuutta, eikä kuulu millekään maalle. Sopimus koskee valtioita, mutta ei yrityksiä, Holmgren huomauttaa.
Kuun resurssien käytöstä on sovittu tarkemmin 1970-luvulla solmitussa kuusopimuksessa, jota ei kuitenkaan ole allekirjoittanut yksikään Kuuhun laskeutuneista valtioista.
Omaisuuden suoja sen sijaan jatkuu Kuuhun asti, Holmgren sanoo.
– Jos käyt laittamassa tavaroitasi Kuun pinnalle, niihin ei saa käydä kajoamassa. Silloin tavallaan on de facto vallattuna tontti, joka on tavaroiden alla.
Holmgren arvioi, että sääntelyn puute on uhka erityisesti pienemmille toimijoille.
– Näyttää siltä, että suurvallat laskevat, että se on heidän etunsa mukaista. Heillä on muskelit ottaa etua tästä villin lännen tilanteesta.
Praksin mukaan Yhdysvallat ja Kiina molemmat suunnittelevat kuuaseman rakentamista Kuun etelänavan seudulle Shackletonin kraatterin tuntumaan. Parhaat olosuhteet kuuasemalle ovat hyvin pienellä, noin jalkapallokentän kokoisella alueella, Praks kertoo.
– On täysin mahdollista, että tämän pienen alueen yhteiskäyttö aiheuttaa poliittisia kiistoja myös maan pinnalla, Praks sanoo.
Praks pitää realistisena, että jo 20 vuoden sisällä Kuussa voisi olla jonkinlainen tutkimustarkoitukseen pystytetty kuuasema.
Ainoa maa, joka on koskaan vienyt ihmisen kuuhun, on edelleen Yhdysvallat. Edellisestä yhdysvaltalaisastronautin matkasta Kuuhun on kuitenkin jo yli 50 vuotta.
Se johtuu asiantuntijoiden mukaan siitä, että ihmisten vienti Kuuhun on kallista ja hankalaa, ja siitä on lopulta varsin vähän hyötyä tutkimukselle.
– Robotit ovat hyvin paljon vaarattomampi tapa lähteä Kuun pinnalle tekemään mittauksia. Ihmisen merkitys näissä tutkimuksissa on koko ajan pienempi ja pienempi, Praks toteaa.
Silti Praks uskoo, että tämän vuosikymmenen lopulla tai seuraavan alussa Kuun pinnalla astelee taas ihminen – ja hän on luultavasti yhdysvaltalainen.
– Ihminen lajina on aikojen alusta ollut sitä mieltä, että se joka pääsee paikan päälle, omistaa alueen. Hänellä on ikään kuin oikeus tehdä asioita ja määrätä säännöt myös muille.
Praks haluaa korostaa, ettei Kuusta tai Marsista ole ihmiselle uudeksi kodiksi. Avaruusteknologian kehittäminen on kuitenkin hänen mukaansa välttämätöntä esimerkiksi ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi.
– En jaa sellaista optimismia, että jos maapallolla jokin menee pieleen, niin ei hätää, Elon Musk vie meidät Marsiin.