Useat satamat pysähtyvät Yhdysvalloissa lakon vuoksi – Työtaistelun piirissä noin 25 000 ahtaajaa
Yhdysvalloissa satamatyöntekijät 14 suuressa satamassa ovat ryhtyneet lakkoon sen jälkeen, kun viime hetken neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta kariutuivat työntekijäliiton ja työnantajaosapuolen välillä.
Lakko alkoi ahtaajien vanhan, kuusivuotisen työehtosopimuksen vanhentuessa. Virginian satama kertoi verkkosivuillaan lakon alkaneen vuorokauden vaihtuessa tiistaiksi paikallista aikaa. Sataman sivuilla kerrottiin, että neuvottelut osapuolten välillä olivat ajautuneet umpikujaan.
Yhdysvaltain itärannikolla maan pääkaupungista Washingtonista reilut 200 kilometriä etelään sijaitsevan sataman toiminta pysäytettiin jo maanantaina ennen lakon alkua, kertoi paikallismedia.
– Tämä ei koske vain Virginiaa. Tämä on koko rannikon kattava työtaistelutoimi, eli se kohdistuu rahtiliikennesatamiin kautta Yhdysvaltain itärannikon sekä Meksikonlahden, satama kertoo.
Ahtaajien lakon mahdollisuutta on väläytelty Yhdysvalloissa jo kuukausien ajan, ja sen todennäköisyys alkoi kasvaa viime viikkoina, kun osapuolten neuvotteluissa ei nähty edistystä.
Kyseessä on ahtaajien liiton ILA:n ensimmäinen lakko sitten vuoden 1977. Työehtosopimuksen piirissä on noin 25 000 työntekijää 14 satamassa New Yorkista Houstoniin.
– Mikään ei saa meitä hievahtamaan, ei niin mikään, ILA:n puheenjohtaja Harold Daggett sanoi lakon alettua New York Timesille sataman ulkopuolella New Jerseyssä.
Pitkittyessään lakon arvellaan hyydyttävän maailman suurinta kansantaloutta marraskuun presidentinvaalien kynnyksellä, millä voi olla poliittisia seurauksia.
Ammattiliittojen tukijana tunnettu presidentti Joe Biden on toistaiseksi sanonut, ettei liittovaltio aio puuttua uhkaavaan työtaisteluun millään tavoin ja että ammattiliiton neuvotteluoikeuksia on kunnioitettava.
Työkiistassa ahtaajien liitto on pyrkinyt suojaamaan työpaikkoja erityisesti automaatiolta sekä vaatinut huomattavia palkankorotuksia.
Työnantajaosapuoli USMX on sanonut suostuneensa lähes 50 prosentin palkankorotuksiin, eläkekorotuksiin ja terveydenhuoltoetujen vahvistuksiin.
Lisäksi se sanoo suostuneensa säilyttämään työehtosopimuksessa nykyisen kielen, joka koskee automaatiota. Mediatietojen mukaan ILA vaatii 77 prosentin palkankorotusta seuraavien kuuden vuoden aikana.