Tutkimus: Sanomalehdet tärkein yleissivistävä media

Media

Sanomalehdet ovat yleissivistykselle tärkein media, osoittaa Sanomalehtien Liiton teettämä selvitys.

Tätä mieltä on yli 80 prosenttia vastaajista eli vieläkin useampi kuin aiemmin. Toiseksi tärkeimpinä vastaajat ovat pitäneet Ylen televisiokanavia.

Vähiten merkitystä yleissivistyksen kannalta koetaan olevan sosiaalisella medialla, kuten Instagram, Linkedin, Twitter ja Whatsapp sekä Facebook ja Youtube.

Kolme neljästä vastaajasta arvioi valeuutisten ja valemedian vaikuttavan vahvasti ihmisten mielipiteisiin. Suurin osa vastaajista on sitä mieltä, että vastuuttomat uutismediat lietsovat ja lisäävät kielteisiä ilmiöitä.

Vastaajia pyydettiin luettelemaan omin sanoin tällaisia medioita. Yleisesti arvioitiin kaikki valheita ja faktoja tarkistamattomat mediat sekä ääriliikkeiden julkaisut.

Joka neljäs vastaaja mainitsi MV-julkaisun. Lisäksi useita mainintoja saivat Magneettimedia, Hommaforum ja sosiaalisessa mediassa vaikuttavat Venäjän trollit. Jotkut vastaajat ilmoittivat Ylen ja isot sanomalehtibrändit.

Kolme neljästä vastaajasta kokee yhteiskunnan heikkenevän, jos kotimainen uutistarjonta yksipuolistuu. Niin ikään kolme neljästä uskoo yhteiskunnallisen vastakkainasettelun ja eriarvoistumisen lisääntyvän.

Vajaa puolet suomalaisista arvioi uutistarjonnan jo yksipuolistuneen viimeisten vuosien aikana ja yhtä moni uskoo, että uutistarjonta tulee edelleen yksipuolistumaan.

Erityisesti miehet ja johtavassa asemassa olevat kokevat uutistarjonnan yksipuolistuneen ja arvioivat yksipuolistumisen jatkuvan myös tulevaisuudessa.

– Elämme aikaa, jossa lähdekriittisyys on mitä tärkein kansalaistaito. Tietoa tarvitaan ja sitä pitää olla monipuolisesti tarjolla, jotta ihmiset uskovat mahdollisuuksiinsa ja pysyvät kiinni yhteiskunnassa. Tiedon saatavilla olo edellyttää, että Suomessa säilyy laaja kotimainen uutistarjonta, toteaa Sanomalehtien Liiton markkinointi- ja tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen tiedotteessa.

Suomalaisten media-asenteita selvitettiin marraskuussa IROResearchin toteuttamassa tutkimuksessa, johon vastasi tuhat ihmistä.

Tutkimus