Tutkija Juhani Suomi palasi leipälajinsa pariin – tuore kirja on Kekkosen kunnianpalautus

Presidentti Urho Kekkosesta putkahtelee kirjoja tasaiseen tahtiin, mutta maan johtava Kekkos-tutkija, professori Juhani Suomi on viettänyt aiheen suhteen hiljaiseloa kymmenen vuotta.

Nyt Suomi palaa leipälajinsa pariin tuoreella kirjallaan Kolmasti kuopattu – Urho Kekkosen poliittiset taisteluvuodet 1944–1956. Odotetusti kyseessä on kunnianpalautus.

– Tämä teos on syntynyt yrityksenä palauttaa jonkinlaista suhteellisuutta julkisuudessa käytyyn poliittisväritteiseen ja tarkoitushakuiseen keskusteluun Kekkosesta ja hänen vuosistaan, Suomi taustoittaa.

Hän viittaa erityisesti Kekkosen ajan puolueettomuuspolitiikkaan, jota on viime vuosien oikeistohuumassa kilvan todisteltu aikansa eläneeksi ja halveksittavaksi.

Suomi nostaa kirjan johdannossa esiin myös nykyisten vallanpitäjien herkkähipiäisyyden. Hän muistuttaa, etteivät nykypoliitikot ole mitään uniikkeja marttyyreja, vaan sylkykuppeina ovat saaneet toimia heidän edeltäjänsäkin.

Kekkosenkaan pitkä poliitikontaival ei ollut pelkkää viimeisten presidenttikausien kaltaista ylistystä. Erityisen vaikean vaiheen hänen urallaan muodostivat vuodet jatkosodan päättymisestä ensimmäisen presidenttikauden alkuun.

Juhani Suomen mukaan Kekkonen ehdittiin kyseisten kahdentoista vuoden aikana julistaa kolme kertaa poliittiseksi ruumiiksi. Ensimmäisen kerran hänet yritettiin kuopata jatkosodan loppuvaiheessa.

Kekkonen ehdittiin kyseisten kahdentoista vuoden aikana julistaa kolme kertaa poliittiseksi ruumiiksi.

Kekkosen roolia rauhanopposition kärkihahmona pidettiin takinkääntönä, jopa isänmaan petturuutena. Hänet asetettiin matkustuskieltoon, Valtiollisen poliisin valvontaan ja suljettiin ulos omasta eduskuntaryhmästään.

Kun jatkosodan jälkeen nimitetty Castrenin hallitus kaatui, uusi pääministeri Paasikivi pyysi Kekkosen oikeusministeriksi. Tehtävässään Kekkonen joutui kantamaan päävastuun välirauhanehtojen toteutumisesta.

Juhani Suomen mukaan sopimuksen 13. artiklan täytäntöönpanosta tuli koettelemus, joka leimasi Kekkosen vuosikymmeniksi. Artiklassa Suomi sitoutui yhteistoimintaan liittoutuneiden kanssa sotarikoksista syytettävien henkilöiden tuomitsemiseksi.

Kekkonen oli puun ja kuoren välissä. Toisella puolella painostivat oman puolueen oikeisto, SDP ja kokoomus, toisella taas valvontakomissio ja kotimaiset kommunistit.

Suomen mukaan Kekkosen ratkaisu, taannehtiva erikoislaki ja erityistuomioistuin, oli ainoa jäljelle jäänyt vaihtoehto. Annetut tuomiot olivat muihin häviäjävaltioihin verrattuna lieviä, mutta siitä huolimatta prosessista tuli Kekkoselle ikuinen riippakivi.

Toisella puolella painostivat oman puolueen oikeisto, SDP ja kokoomus, toisella taas valvontakomissio ja kotimaiset kommunistit.

Kekkonen valittiin maalaisliiton ehdokkaaksi vuoden 1950 presidentinvaaleihin ja heti vaalien ratkettua pääministeriksi. Vaikeudet eivät silti olleet ohi.

Vuoden 1953 lopussa Kekkonen julistettiin jälleen poliittiseksi ruumiiksi, kun hänen Neuvostoliiton kanssa käymänsä neuvottelut tulivat julki. Lähettiläs Lebedev oli vihjaillut Neuvostoliiton olevan valmis aloittamaan keskustelut Saimaan kanavasta ja ”suuristakin asioista”, jos vain Kekkonen saisi jatkaa pääministerinä.

Juhani Suomen mukaan tapaus synnytti ennennäkemättömän polemiikin Kekkosta vastaan. Häntä syytettiin maan etujen ja istuvan hallituksen vahingoittamisesta.

SDP vaati Kekkosta oikeudelliseen vastuuseen, ja lehdistö vihjaili hänen sitoutuneen jonkinlaisiin vastapalveluksiin korvauksena saamistaan lupauksista.

Kirjassa käsitelty ajanjakso on Kekkos-tutkimuksessa vähemmän puitu. Suomi kuvaa Kekkosen vaikeudet niin syvinä, että voi pitää suorastaan ihmeenä, kuinka tämä onnistui kerta toisensa jälkeen kapuamaan ylös kuopastaan.

Entä miten Suomi onnistuu Kekkosen kunnian palautuksessa? Ainakin hän hoitaa sen tyylikkäästi; kirjassa ei edes mainita nimeltä muita Kekkos-tutkijoita. Lehdistö sen sijaan saa sapiskaa, erityisesti Helsingin Sanomat, jonka ”kyttyrää ei edes Kekkosen kuolema näytä oikaisseen”.

Suomen teoksia on moitittu päähenkilöön kohdistuvan kritiikin puutteesta. Uudessakaan kirjassa Suomi ei arvostele Kekkosen päätöksiä, vaan pitää tämän ja Paasikiven valitsemaa ulkopoliittista linjaa ainoana mahdollisena.

Kekkosen onnistumisiksi hän laskee muun muassa Mannerheimin pelastamisen sotasyyllisyysoikeudenkäynniltä, YYA-sopimuksen muotoilun ja Suomen pääsyn Pohjoismaiden Neuvoston jäseneksi. Kirjan mukaan Kekkonen koetti myös tosissaan saada Karjalaa takaisin.

Suomi kiistää, että Kekkonen olisi mennyt liian pitkälle Neuvostoliiton tai kotimaisten kommunistien miellyttämisessä. Arkistolähteiden valossa syytteet ovat perättömiä, hän toteaa.

Juhani Suomi: Kolmasti kuopattu. Urho Kekkosen poliittiset taisteluvuodet 1944–1956. Vastapaino, 352 s.