Tutkija haastaa länsirannikon auto- ja laivateollisuuden avartamaan näkemyksiään: "osatyökykyinen" voikin olla huippuosaaja

Väiteltyään viime syksynä kasvatustieteen tohtoriksi oululainen ekonomi Marja Irjala on päätynyt lähes päätoimisesti edistämään vammaisten ja heihin verrattavien pitkäaikaissairaiden työllistymismahdollisuuksia.

Lehtihaastatteluja ja luentoja on kertynyt kymmenittäin. Aihe kiinnostaa monia tahoja, mutta tuoreelle tohtorille se ei riitä. Hän haluaa saada aikaan muutosta.

Sanomalehti Länsi-Suomessa julkaistussa mielipidekirjoituksessa Irjala haastoi länsirannikon työvoimapulasta kärsivän auto- ja laivateollisuuden avartamaan käsityksiään osaavasta työvoimasta.

Vastausta ei ole vielä kuulunut.

Tänään asiaa pohditaan Kehitysvammaliiton tiloissa Helsingissä järjestettävässä palaverissa. Koolla on niin tutkijoita kuin järjestöjen edustajiakin.

– Mietimme miten saisimme jalan oven väliin Länsirannikon suuriin työnantajiin, että ne edes kokeeksi työllistäisivät eri tavoin vammaisia mutta työkykyisiä ihmisiä, sanoo Marja Irjala.

Väitöskirjaansa ”Osallinen, syrjässä, marginaalissa, onnellinen? Tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa” varten Irjala haastatteli 30 eri tavoin vammaista suomalaista ja saksalaista oppisopimuskoulutuksen avulla avoimille työmarkkinoille työllistynyttä nuorta tai nuorta aikuista.

Saksalaisista useat olivat työllistyneet suurille auto- ja lentokonetehtaille yhdenvertaisina työntekijöinä.

Työelämästä puhuttaessa vammainen rinnastetaan yleisesti käsitteeseen osatyökykyinen tai vajaakuntoinen.

Irjala korostaa, että käsitteet ovat harhaanjohtavia. Niillä viitataan usein vammaan tai sairauteen ilman, että otetaan kantaa työkykyyn. Tällöin syntyy väärä kuva henkilön mahdollisuuksista selviytyä työtehtävistä.

Vamma ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi osatyökykyinen eli yleisesti ottaen mihin tahansa työhön vain osittain kykenevä.

– Vammaisen tai pitkäaikaissairaan työkyky riippuvat kyseisen työn asettamista vaatimuksista. Henkilöä voidaan pitää työkykyisenä, kun hänen yksilölliset ominaisuutensa ovat tasapainossa työn asettamien edellytysten kanssa eli työkyvyn käsite on tehtäväsidonnainen.

– Isäni, joka oli viittomakielinen kuuro, ei ollut millään muotoa osatyökykyinen vaan puusepän ammatissaan ja vanhojen huonekalujen entisöijänä huippuosaaja, korostaa Irjala.

– Ja vammaisten työkeskuksessa vuosien ajan kauniita, kestäviä mattoja kutonut kehitysvammainen ystäväni ei ole työssään vajaakuntoinen vaan työtehtävässään taitava ammattilainen.

Eräs keino saada yhä useammat työmarkkinoiden ulkopuolella olevat palkkatyöhön on, että työtä aletaan ennakkoluulottomasti jakamaan niin, että vammaiset, ovat he sitten joko täysin tai osittain työhön kykeneviä, otetaan mukaan.

– Niin työyhteisöissä kuin ammattijärjestöissäkin erilaisuus tulisi nähdä tavallisuutena.

– Vammaisten ja heihin verrattavien pitkäaikaissairaiden joukossa on sekä huippuosaajia että meitä tavallisia ja kaikkea siltä väliltä. Heille tulee löytyä sellaisia mahdollisuuksia työmarkkinoilla, joissa vamma tai sairaus ei aiheuta työkyvyn tai tuottavuuden alentumista kyseisissä työtehtävissä.

Tätä edellyttävät niin yksilön perusoikeudet, yhdenvertaisuuslaki kuin keväällä 2016 maamme ratifioima YK:n vammaisten oikeuksien sopimuskin, muistuttaa Irjala.

– Entistä ennakkoluulottomampi asenne erilaisuutta kohtaan estäisi tuhansien nyt työtä vailla olevien osaajien, hyödyntämättä olevan työvoimaresurssin, syrjäyttämisen yhteisestä hyvästä.