Tunnettu taloustieteilijä ripitti kokoomuksen kansanedustajaa – "En tiedä, miten sinun puheisiin pitäisi jatkossa suhtautua"
Taloustieteilijä Mika Maliranta lyttää viestipalvelu X:ssä kokoomuksen kansanedustajan Martin Paasin esittämän kritiikin Malirannan tuoreesta kirjasta.
Maliranta on tutkimuslaitos Laboren johtaja ja Jyväskylän yliopiston taloustieteen professori. Hän julkaisi keskiviikkona tuoreen kirjan Pinnan alta, jossa povataan Suomeen voimakkaan talouskasvun aikaa.
Kokoomuslainen Paasi ei kuitenkaan Malirannan kirjan ideasta innostunut. Paasi julkaisi keskiviikkona X:ssä päivityksen, jossa hän syytti Malirantaa kasvutoimenpidetahtotilan vesittämisestä.
– Kuka siitä hyötyy? Mihin tällä pyritään? Julkisten menoleikkausten minimoimiseen? Vai mihin, Paasi kysyi.
Maliranta vastasi Paasille vierastavansa ajatusta, että tutkijan tehtävänä olisi poliittisten tahtotilojen ohjaaminen johonkin toivottuun suuntaan.
– Olisiko mielestäsi ok esimerkiksi antaa harhauttavaa tietoa, jos sillä olisi ”poliittisesti hyviä vaikutuksia”, Maliranta tylytti Paasia.
Maliranta korosti, että tutkijana hänen tehtävänsä on selvittää, miten asiat ovat. Julkaisuissaan tutkija raportoi löydöksistään ja kertoo tulkinnoistaan.
– Te poliitikot puolestanne teette omaa työtänne. Ehkä toivoisin, että teidänkin keskustelunne pohjautuisi tutkimuksellisiin havaintoihin, Maliranta summasi.
– Suoraan sanoen, Martin Paasi, sinun parahduksesi hämmentää minua monella tasolla. En tiedä, miten sinun puheisiin pitäisi jatkossa suhtautua, hän jatkoi.