Trump tapaamisesta Putinin kanssa: "En halua tuhlata aikaa"
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, ettei hän halua tavata Venäjän presidentti Vladimir Putinia turhaan. Trump kommentoi johtajien kokousaikeita toimittajille Valkoisessa talossa tiistaina.
– En halua hukkaan heitettyä tapaamista – – en halua tuhlata aikaa, joten katson, mitä tapahtuu, Trump vastasi, kun häneltä kysyttiin, miksi tapaaminen oli laitettu jäihin.
Trumpilta kysyttiin vielä tarkennusta sille, miksi hän oli muuttanut mielensä tapaamisesta.
– Sotarintamalla tapahtuu paljon asioita. Me ilmoitamme teille seuraavien kahden päivän aikana, mitä teemme, Trump vastasi.
Trump ja Putin sopivat viime viikolla tapaavansa Unkarin Budapestissä, mutta ajankohtaa ei kerrottu. Valkoisen talon virkamies kertoi tiistaina uutistoimisto AFP:lle, ettei Trumpin ja Putinin tapaamista ole suunnitteilla lähitulevaisuudessa.
Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion ja Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin tapaaminen ei myöskään näytä olevan toteutumassa tällä viikolla.
Ministerien oli määrä valmistella tapaamisessaan Trumpin ja Putinin aiottua kokousta.
Maanantaina tapaamisen valmistelu näytti nytkähtäneen eteenpäin, kun Venäjän ulkoministeriö kertoi ulkoministerien keskustelleen puhelimessa. Venäläisministeriön lausunnon mukaan Rubio ja Lavrov olivat käyneet rakentavan keskustelun konkreettisista askelista tulevaan tapaamiseen liittyen.
Trumpin hallinnon virkamies sanoi kuitenkin myöhemmin, ettei henkilökohtainen tapaaminen ulkoministerien välillä ole tarpeen, koska he kävivät tuottoisan puhelinkeskustelun.
Nimettömänä pysytellyt ukrainalainen virkamieslähde vahvisti yhdysvaltalaismediassa kerrottuja tietoja Trumpin perjantaina Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyille esittämistä vaatimuksista.
Trumpin kerrotaan vaatineen Zelenskyiä hyväksymään sen, että Ukrainan joukot vetäytyisivät Itä-Ukrainassa sijaitsevassa Donbasissa myös Ukrainan vielä hallitsemilta alueilta, jotta rauhansopimus voitaisiin saada aikaan.
Lähteen mukaan presidenttien neuvottelu eteni vaivalloisesti ja asioissa kierrettiin kehää.