Toisen asteen opintojen edistymisen seuraaminen siirtyy Kelalle
Kela alkaa seurata tästä syksystä lähtien toisen asteen opiskelijoiden opintojen edistymistä, kertoo Kela. Tähän asti tehtävää ovat hoitaneet ammatillista perustutkintokoulutusta tarjoavat oppilaitokset ja lukiot.
Muutos perustuu vuonna 2020 voimaan tulleeseen tiedonhallintalakiin, jonka siirtymäaika on umpeutumassa.
Aikaisemmin oppilaitokset ovat ilmoittaneet Kelalle, jos opiskelija ei ole edistynyt riittävästi opinnoissaan. Tarvittaessa Kela on lähettänyt opiskelijalle selvityspyynnön.
Oppilaitokset ovat seuranneet toisen asteen opiskelijoiden opintojen etenemistä pitkin lukuvuotta, mutta jatkossa Kela seuraa edistymistä vuosittain syyskuussa.
Lukuvuosittain opintotukea maksetaan Kelan mukaan noin 100 000:lle toisen asteen opiskelijalle.
Kelan tiedotteessa kerrotaan, että aiempina vuosina oppilaitokset ovat ilmoittaneet Kelalle noin 6 000 toisen asteen opiskelijan riittämättömästä opintojen edistymisestä. Ilmoitusten perusteella Kela on lakkauttanut opintotuen vuosittain noin 500 opiskelijalta.