Voisiko uhanalainen kiljuhanhi palata Suomeen? – väitöstutkimus pitää sitä mahdollisena

Luonto

Äärimmäisen uhanalaisen kiljuhanhen pesintää ei ole Suomessa varmistettu vuoden 1995 jälkeen, mutta tuoreen väitöskirjan mukaan lajin palaaminen on mahdollista.

Suomessa kiljuhanhia on edelleen levähtänyt säännöllisesti keväisin muuttomatkoillaan ja 50 vuoden tauon jälkeen myös parina viime syksynä, Oulun seudulla. Filosofian maisteri Juha Markkolan tuoreessa väitöskirjassa kiteytyy 1980-luvun alussa alkanut kiljuhanhien tutkimusura.

Markkolan alulle panema WWF:n kiljuhanhityöryhmän seuranta-aineisto vuodesta 1985 alkaen on lajilla maailman pisin yhtäjaksoinen.

Keväisin Markkola on tarkkaillut, laskenut ja tutkinut kiljuhanhia Perämeren rannikolla, Hailuodossa, Siikajoella ja Liminganlahdella. Kesäisin hän on tutkinut pesiviä, hyvin arkoja kiljuhanhia Suomen Lapista Norjaan ja Keski-Siperiaan asti selvittääkseen poikastuotantoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä.

Vaikka kiljuhanhen pesintää ei ole varmistettu Suomessa vuosiin, niitä pesii melko lähellä Suomen rajaa Pohjois-Norjassa.

Kiljuhanhelle sopivaa aluetta löytyy Suomen Lapista noin 15 000 neliökilometriä, mikä tarkoittaa, että lajin mahdollinen palaaminen Suomeen ei ole ainakaan pesimisympäristöstä kiinni. Pohjolan kiljuhanhikanta on kasvanut minimissään noin 30 parista noin 50:een viime vuosina.

Kiljuhanhi on uhanalainen koko levinneisyyalueellaan. (Olaf Oliviero Riemer/Wikimedia Commons)

Laji on uhanalainen koko levinneisyysalueellaan Pohjoismaista Itä-Aasiaan. Rengastettujen ja satelliittilähettimillä varustettujen kiljuhanhien korkea kuolleisuus tuhansien kilometrien muuttoreitillä Venäjän, Kazakstanin ja Mustanmeren pohjoispuolen muuttoreitillä kertoi kovasta metsästyspaineesta tutkimusvuosina.

Nykyään hyvinä pesimävuosina kiljuhanhet muuttavat puolet lyhyempää reittiä Kreikan talvehtimisalueelle. Jos pesintä epäonnistuu, ne kuitenkin käyvät edelleen Keski-Siperiassa sulkimassa.

Väitöskirjan mukaan kiljuhanhen kevätmuuton aikaistumista selittää ilmaston lämpeneminen.

Levähdys- ja laidunpaikkoinaan laji on käyttänyt perinteisesti vain avarimpia rantaniittyjä. Niitto ja laidunnus ylläpitävät luonnonmaiden sopivaa elinympäristöä. Viime vuosina kiljuhanhi on kuitenkin alkanut muiden hanhilajien tapaan laiduntaa yhä enemmän pelloilla.

Väitöskirjassa pohjoismainen populaatio erosi merkitsevästi muista populaatioista, ja se luokiteltiin omaksi luonnonsuojelubiologiseksi yksikökseen.

Se tarkoittaa, että Pohjolan kiljuhanhia tulisi suojella itsenäisesti eikä esimerkiksi istuttaa sen alueelle toisten populaatioiden yksilöitä. Kiljuhanhen muuttolevähdys- ja talvehtimispaikkojen suojelu hyödyttää suurta joukkoa myös muita lajeja. Kiljuhanhia odotetaan kevätmuutoillaan taas Oulun seudulle toukokuussa.

Väitöskirjan valtavan aineistomäärään keruuseen on vuosikymmenien saatossa osallistunut suuri joukko vapaaehtoisia lintuharrastajia ja kansalaistieteilijöitä, joille tutkija on kiitollinen.

– Väitöskirja on koonti vuosikymmenten tutkimustyöstä, ja toivottavasti antaa suuntaa tulevaisuudelle. Seuraavaksi olisi muun muassa tutkittava keinoja, miten hyvin suppeita talvehtimisalueita saataisiin laajennetuksi sekä Kreikassa että Kiinassa, jotta kanta saisi paremman suojan katastrofeja kuten tautiepidemioita vastaan, Markkola suunnittelee.

Filosofian maisteri Juha Markkola väittelee tohtoriksi Oulun yliopistossa perjantaina 28.1.2022. Ekologian ja genetiikan alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Ecology and conservation of the lesser white-fronted goose Anser erythropus (Kiljuhanhen ekologia ja suojelu).