Vaikea tilanne itärajalla voi jatkua pitkään, varoittaa Olli Rehn – "Venäjällä on kymmeniä tuhansia kolmansien maiden kansalaisia"
Suomen hallitus on toiminut akuutissa rajatilanteessa päättäväisesti ja ajantasaisesti, katsoo kansanliikkeen ja keskustan presidenttiehdokas Olli Rehn.
Rehnin mukaan Suomen on kuitenkin varauduttava siihen, että vaikea tilanne itärajalla jatkuu pitkään.
– Venäjällä on kymmeniä tuhansia kolmansien maiden kansalaisia. On myös viitteitä siitä, että Venäjä ottaa kiinni ja karkottaa maassa oleskelleita siirtolaisia. Vastaavaa nähtiin myös talven 2015–2016 kriisissä itärajalla, Rehn sanoo tiedotteessa.
Jos Venäjän viranomaiset ja järjestäytynyt rikollisuus jatkavat laajamittaisesti ihmisten ohjaamista Venäjältä Suomen rajalle, määrät voivat nousta tuhansiin ja paine rajalla jatkuu, Rehn toteaa.
– Kyse on häikäilemättömästä ihmisten välineellistämisestä toisen valtion painostamiseen.
Rehn katsoo, että Venäjän rajaliikenteen keskittäminen Raja-Jooseppiin oli tarpeellinen toimenpide.
– Edelleen on oltava valmius sulkea koko itäraja.
Rehn kehottaa varautumaan myös siihen, että Venäjä jatkaa ja syventää hybridioperaatiotaan väitteillä, että Suomessa asuvia venäläisiä kohdeltaisiin huonosti ja Venäjällä olisi siksi oikeus ja velvollisuus puolustaa heitä.
– Nämä väitteet ovat perättömiä, eikä meidän pidä antaa jatkossakaan mitään perusteita tällaisille valeuutisille.
Rehnin mukaan hallituksen on pikaisesti tuotava eduskuntaan rajamenettelylaki, joka mahdollistaa ilmeisen perusteettomien turvapaikkahakemuksen nopean käsittelyn rajalla. Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten voimavarojen riittävyys pitkäkestoisessa tilanteessa on varmistettava, Rehn sanoo.
– Hallituksen tulisi viipymättä tehdä myös oikeudellinen arvio siitä, voidaanko Venäjä tulkita turvalliseksi maaksi, jonne kolmansista maista tulevat turvapaikanhakijat voidaan palauttaa.
– Lisäksi Suomen on avattava keskustelut EU:n itäisen ulkorajan valtioiden ja Norjan kanssa yhteisistä käytännöistä rajan pitävyyden varmistamiseksi ja toimien kansainvälisen ja EU-oikeusperustan varmistamiseksi. Suomen on myös varauduttava hyödyntämään tarvittaessa EU:n rajavartiovirasto Frontexin virka-apua.
Rehn sanoo, että Suomi noudattaa oikeusvaltion periaatetta, mutta tiukan paikan tullen Suomen poliittisen johdon ja viranomaisten on asetettava vaakakuppiin erilaisten oikeuspainotusten punninta.
– Itse edustan kantaa, että Suomen rajojen puolustaminen ja yhteiskuntarauhan turvaaminen ovat tärkeimmät. Se on perusta, että voimme jatkossakin säilyä vakaana ja turvallisena oikeusvaltiona.
Rehn kertoo vierailleensa juuri Imatran rajavartiostossa ja raja-aidalla.
– Rajavartiosto tekee ammattitaitoista ja arvokasta työtä, johon suomalaiset voivat täysin luottaa.