THL: Kiireettömän erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät kevään aikana
Kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyä odottaneiden määrä on laskenut kevään aikana, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoista.
Huhtikuun lopussa hyvinvointialueiden kiireettömään erikoissairaanhoitoon odotti pääsyä yli 162 000 potilasta, mikä oli yli 10 000 vähemmän kuin viime joulukuussa.
THL:n kehittämispäällikkö Pia Tuominen kertoo tiedotteessa, että hoitoonpääsyä odottavia ihmisiä on edelleen paljon. Hyvinvointialueet jatkavat työtä jonojen purkamiseksi.
Hoitoon pääsyssä esiintyy eroja alueiden välillä. Pohjois-Savossa yli 27 prosenttia ja Pohjois-Pohjanmaalla 25 prosenttia potilaista oli odottanut erikoissairaanhoitoon pääsyä yli puoli vuotta. Sen sijaan Etelä-Savossa ja Keski-Pohjanmaalla vastaava lukema oli vain reilu kolme prosenttia.