Terveellisiä elintarvikkeita oluesta? – Helsingin yliopistossa tehtiin uusi keksintö
Helsingin yliopiston tutkijat ovat keksineet ”innovatiivisen ja kestävän tavan” hyödyntää mäskiä ja muita panimoteollisuuden sivutuotteita muokkaamalla niistä hyödyllisiä elintarvikkeita.
Uusi käymismenetelmä tarjoaa yliopiston tiedotteen mukaan kestävän ratkaisun panimoteollisuuden sivutuotteiden hyödyntämiseen ja muuntamiseen terveysvaikutteisiksi elintarvikkeiksi.
Prabin Koirala maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta osoittaa tiedotteen mukaan väitöskirjatutkimuksessaan, että maitohappobakteerihapatteet kykenevät sopeutumaan tehokkaasti monimuotoisena seoksena tunnettuun mäskiin.
– Käyneen mäskin lisääminen vehnäleipään paransi leivän rakennetta, kosteudenpidätyskykyä ja kuitupitoisuutta. Lisäksi laboratoriossa toteutettu ruoansulatuksen simulointi osoitti, että käynyt mäski edisti suoliston terveydelle hyödyllisten aineiden tuotantoa, mikä viittaa mahdollisiin terveyshyötyihin, tiedotteessa kerrotaan.
Koirala lisäsi käymisen aikana mäskiin sakkaroosia, mikä käynnisti hyödyllisten dekstraanin ja oligosakkaridien tuotannon.
– Maitohappobakteerien tuottaman dekstraanin kaksoisvaikutus parantaa ruoan rakennetta ja laatua sekä tukee suoliston terveyttä. Lisäksi tulokset ovat linjassa kiertotalouden periaatteiden kanssa, sillä menetelmä vähentää elintarviketeollisuuden sivutuotteiden ja jätteen määrää sekä edistää terveellisten ja kuitupitoisten elintarvikkeiden kehittämistä, hän toteaa.
Käytännössä elintarviketeollisuuden sivutuotteet voidaan muuntaa käyttökelpoisiksi elintarvikkeiden raaka-aineiksi maitohappobakteerien käymisellä.
– Elintarvikkeiden valmistajat saavat käyttöönsä kestävän ainesosan, joka parantaa tuotteiden laatua ja samalla tarjoaa kuluttajille terveyshyötyjä. Tutkimus on ajankohtainen, koska kiinnostus kestäviä ruokajärjestelmiä ja suoliston terveyttä kohtaan on kasvamassa. Myös panimoteollisuus on kasvussa, ja samaan aikaan kysyntä kestäville ja terveyttä edistäville elintarvikkeille lisääntyy maailmanlaajuisesti, yliopisto kertoo.
Prabin Koirala väittelee tiistaina Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.