Teollisuusliitto julisti ylityökiellon teknologiateollisuuteen ja kemianteollisuuteen
Teollisuusliitto kertoo julistavansa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon teknologiateollisuuteen ja kemianteollisuuteen. Liiton mukaan kiellon on tarkoitus vauhdittaa meneillään olevia toimialakohtaisia työehtosopimusneuvotteluita.
Ylityö- ja vuoronvaihtokielto tulee voimaan heti ja kestää 2. maaliskuuta saakka. Se koskee muun muassa teknologiateollisuuden työntekijöitä ja kemian perusteollisuuden työntekijöitä.
– Tavoittelemme reilut työehdot ja oikeudenmukaiset palkankorotukset turvaavia sopimusratkaisuja. Työntekijöiden viime vuosina jyrkästi heikentynyttä ostovoimaa on saatava vahvistettua, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo tiedotteessa.
Kielto ei koske hätätyötä eikä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamisen kannalta.
Valtakunnansovittelija kertoi aiemmin viestipalvelu X:ssä, että Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuuden työnantajat palaavat sovitteluun tänään. Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton sovittelun kerrotaan käynnistyvän keskiviikkona.
Teollisuusliitto jätti viime viikolla uuden lakkovaroituksen Teknologiateollisuuden työnantajille sekä ensimmäisen lakkovaroituksen Kemianteollisuudelle. Lakot koskisivat 50:tä yritystä teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa. Lakot alkaisivat 27. tammikuuta ja kestäisivät kuusi päivää.
Teknologiateollisuuden työehtosopimus päättyi marraskuun lopussa ja kemianteollisuutta koskevat sopimukset joulukuun lopussa.
Kemianteollisuus ilmoitti viime viikolla pitävänsä Teollisuusliiton lakkovaroituksia hyvin valitettavina. Työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälän mukaan neuvotteluissa olisi saavutettu yksimielisyys tekstikysymyksissä ja erimielisyyttä olisi enää palkankorotusvaatimuksissa.
– Niiden taso valitettavasti liitelee talousrealiteettien yläpuolella. Yritysten tilanne ei ole tippaakaan otollinen suurille korotuksille, hän sanoi tiedotteessa.