SYL ja SAMOK opiskelija-aterioiden hintojen korottamisesta: Enimmäishinta ja tuki olisivat saaneet olla lähempänä toisiaan
Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Konstantin Kouzmitchev sanoo, että SYL on toivonut opiskelijoiden aterian enimmäishinnan ja ateriatuen korotusta.
– Nykyinen tilanne on tullut opiskelijaravintoloille aika vaikeaksi inflaation takia, siksi enimmäishinnan ja ateriatuen korotus tarvitaan.
Hän sanoo, että opiskelijaravintoloiden toimintaedellytykset on tärkeä turvata. Hän sanoo, että lokakuun hinnan korotus kuitenkin iskee matalatuloisiin opiskelijoihin etenkin kun muutkin hinnat nousevat, mutta tilanteen hankaluus ja välttämättömyys kuitenkin ymmärretään.
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) sanoi sunnuntaina, että korkeakouluopiskelijoiden opiskelija-aterioiden enimmäishintaa korotetaan 50 sentillä lokakuun alusta lähtien.
SYLin oma ehdotus oli samaa mittaluokkaa kuin Honkosen, mutta SYL olisi toivonut, että ateriatuen korotus olisi ollut samansuuntaisempi kuin enimmäishinnan korotus.
Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) puheenjohtaja Emmi Lainpelto on samoilla linjoilla SYLin puheenjohtajan kanssa. Hänestä on tärkeää, että opiskelijaravintoloiden huoli on nyt kuultu. Hänestä enimmäishinnan nousu on tässä tilanteessa välttämätöntä, jotta opiskelijoilla tarjotaan jatkossakin monipuolista ja ravitsevaa ruokaa.
– Onhan se ikävää, että se on opiskelijan lompakosta ja että se on tässä vaiheessa noinkin suuri korotus.
Hän sanoo, että on hyvä asia, jos vuodenvaihteessa opiskelijoiden osuus ateriasta alenee 25 sentillä tuen myötä. Hän katsoo myös, että olisi ollut hyvä, jos ateriatuen osuus olisi suurempi enimmäishinnan korotuksesta.