Suomessa on liki puoli miljoonaa köyhää – "Ilman ruoka-apua monet näkisivät nälkää"
Tämä ei ole ihan tavanomainen näky. Neljä ikäihmistä nousee Suomen suurimman luksusjahdin Hooligan Helsingin kyytiin Katajanokan vierasvenesatamassa.
Rollaattorit pääsevät jahdin tavaratilaan.
13-vuotias Onni ja hänen äitinsä Mira, 33, astuvat myös jahtiin ja asettuvat makoilemaan kannelle. Hymyt ovat herkässä.
Kansalaisten eriarvoistuminen on ollut huolenaihe Suomessa jo pitkään. Hyvä- ja pienituloisten maailmat eriytyvät.
Hyväntekijänä tunnettu Brother Christmas, oikealta nimeltään Ari Koponen, 35, toimii yhtenä siltana näiden todellisuuksien välillä.
Omistaja tarjoaa jahtiaan ilmaiseksi Brother Christmasin hyväntekeväisyystempauksia varten.
Käpyrinteen palvelutalon asukkaat jäävät istumaan auringonpaisteeseen ulkokannelle ja miehistö aloittaa juomatarjoilun. Signe Lehto, 94, ottaa lasillisen samppanjaa ja Arvo Tahvanainen, 90, oluen.
Maiju Härkönen, 90, ei ota ”sellaista juomaa, mikä oksettaa”. Esko Lehto, 91, tyytyy myös veteen, karamelleihin ja merellisiin maisemiin parin tunnin ajelulla.
– Nyt on huligaanit Hooliganilla, palvelutalon työntekijä Katri Kulmala nauraa.
Mira kertoo ottaneensa itse yhteyttä Brother Christmasiin Facebookin kautta pojan syntymäpäivien lähestyessä.
Hän halusi järjestää koulukiusaamisesta kärsineelle ja sen vuoksi kotiinsa eristäytyneelle pojalleen jotain kivaa, mutta opiskelijana hänellä ei ollut mihinkään varaa.
Brother Christmas vei Onnin kauppaan ja antoi hänen valita, mitä mieli teki. Mukaan tarttui esimerkiksi vaatteita, kengät ja legoja.
Onni pääsi myös ystävänsä kanssa Linnanmäelle. Edessä on vielä hotelliviikonloppu äidin kanssa Katajanokalla ja Jokereiden jääkiekkopeli.
– Ja nyt Ari otti meihin yhteyttä ja kysyi, voisimmeko tulla kruisailemaan veneellä. Totta kai tultiin!
Mira liikuttuu kyyneliin kertoessaan elämäntilanteestaan. Häntä kiusattiin vuosia työpaikassaan muun muassa siksi, että poika on erityislapsi kielellisten vaikeuksien vuoksi.
Lopulta Mira otti lopputilin ja alkoi opiskella uutta ammattia. Opiskelijana tulot tippuivat 900 euroon kuukaudessa.
– Toimeentulotuki on evätty minulta monta kertaa. Perjantai on leipäjonopäivä, koska laskujen jälkeen rahaa ei jää muuhun.
Mira on huolissaan pojastaan, joka ei kiusaamisen vuoksi uskalla juurikaan liikkua ulkona. Brother Christmasin tarjoamilla piristyksillä on ollut suuri merkitys, hän sanoo.
– Huomaatko, sä olet hyvä tyyppi, kun sulle tapahtuu hyviä asioita, Mira sanoo ja silittää Onnin selkää.
Hyvin verkostoituneen Ari Koposen ura partasuisena hyväntekijänä alkoi toissajoulun alla.
Eräs firma lupasi Koposen käyttöön aition, jotta hän sai viedä vähävaraisten perheiden lapsia lätkämatsiin.
Tuusulassa asuva Koponen oli tuolloin kahden lapsen koti-isä. Hän oli jo pidemmän aikaa suunnitellut vaihtoehtoa isoille hyväntekeväisyysjärjestöille.
– Haluan inspiroida ihmisiä tekemään hyviä juttuja. Monet voivottelevat kun vaikkapa vanhusten asiat ovat huonosti, mutta teot ratkaisevat.
Koponen sanoo, että hänen tapansa tehdä hyviä tekoja on tempaissut mukaansa monia ihmisiä ja yrityksiä, jotka eivät ole aikaisemmin lahjoittaneet hyväntekeväisyyteen.
Haluan inspiroida ihmisiä tekemään hyviä juttuja.
Ari Koponen
Brother Christmasin suosio kasvoi sosiaalisessa mediassa nopeasti. Nykyisin hänelle tulee 10–30 avunpyyntöä päivässä.
Isommat yhteistyökumppanit ovat mahdollistaneet ovat sen, että Koponen on voinut nostaa työstään palkkaa helmikuusta lähtien.
Viime aikoina kerätyillä varoilla on muun muassa toteutettu parantumatonta syöpää sairastavan 9-vuotiaan tytön viimeinen toive Vapaudenpatsaan näkemisestä New Yorkissa.
Hyvät teot ovat isoja ja pieniä: joskus täytetään köyhän perheen jääkaappi, autetaan sairaalalaskuissa tai puhelimen hankinnassa.
Apu saattaa paisua alkuperäistä ajatusta suuremmaksi, kuten kävi Miran ja Onnin tapauksessa. Hotelli otti itse yhteyttä Brother Christmasiin ja halusi tarjota heille majoituksen.
Paljon huomiota sai eteläpohjalainen perhe, jonka kaikki neljä lasta ovat kuolemassa harvinaiseen aivojen valkean aineen sairauteen. Perheen vanhemmat pyysivät Brother Christmasilta apua hautajaiskulujen maksamisessa.
Kulut saatiin kasaan ja enemmänkin.
– Toiset odottavat lasten ylioppilasjuhlia, mutta hautajaiset ovat se, mitä nämä vanhemmat miettivät.
Koposen mielestä suomalaisen sosiaaliturva jättää ihmisiä pulaan niin, että järjestöjen tekemä työ on välttämätöntä.
– Moni elää kädestä suuhun. Aikaisemmin ehkä joskus ihmettelin, miten ihmiset voivat olla siinä tilanteessa. Tässä työssä olen nähnyt, että ei siihen paljon vaadita.
– Jos tulee ero, isompi sairastuminen, työpaikan menetys tai näiden yhdistelmiä, niin äkkiä ollaan huonossa tilanteessa.
Koposelle autettavan rahatilanne ei kuitenkaan ole ainoa kriteeri.
– Kuka on oikeasti apua tarvitseva, mihin se raja vedetään? Heilläkin oli varmasti kiva iltapäivä, Koponen viittaa jahdin kyydistä nauttivien vanhusten suuntaan.
Hänellä ei ole suurempia poliittisia kantoja siihen, miten eriarvoisuutta voisi vähentää.
– Sitä vain yrittää jokapäiväisillä teoilla ottaa asian huomioon.
Kruisailuiltapäivää seuraavana syyskuisena aamuna Helsinginkadulla kiemurtelee pitkä jono Hurstin valintaan.
Eriarvoistuminen lyö silmille myös Helsingin Kalliossa. Pukumiehet kävelevät leipäjonon ohi töihin lähellä sijaitseviin pankkeihin.
Heikki Hursti, 63, on jakanut vähävaraisille ruokaa vanhempiensa jalanjäljillä jo 12 vuoden ajan. Hurstin valinta on auki keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:ssä on neljä palkattua työntekijää, loput ovat vapaaehtoisia. Kaupat lahjoittavat Hurstille vanhaksi menevää ruokaa ja isommat firmat tuoreempaa. Hursti myös ostaa osan ruuasta.
Tällä kertaa kassiin saa marjoja, vihanneksia, leipää, lihaa, palasokeria – ja halutessaan myös jäätelötuutin ja hautakynttilän, niitäkin tuli lahjoituksena. Lapsiperheille on tarjolla vaippoja.
– Ilman ruoka-apua monet näkisivät nälkää, Hursti sanoo.
Hän kertoo jonon pidentyneen parin viimeisen vuoden aikana. Yhdellä jakelukerralla Helsinginkadulta hakee ruokaa noin 2 700 ihmistä, loppukuusta jopa 3 000. Aikaisemmin luku pyöri Hurstin mukaan 2 200 tienoilla.
Hän uskoo, että leipäjonossa käymisen kynnys on madaltunut. Ruokaa jaetaan kaikkialla Suomessa, se ei ole enää tabu. Hävikkiruuan hyödyntämisestä puhutaan paljon.
Mutta toinen syy on Hurstin mielestä se, että pienituloisten ostovoima on heikentynyt. Eläkkeet, opintotuet ja peruspäivärahat eivät pysy hintojen perässä, hän sanoo.
– Eikä työllisyystilanteen paraneminen ainakaan näissä ihmisissä näy.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomessa on noin 440 000 köyhää, joiden tulot eivät riitä edes kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen.
Pienituloisuuden raja on Suomessa 1 190 euroa kuukaudessa yhden hengen taloudessa. Sitä pienemmillä tuloilla elää jopa 660 000 ihmistä.
Tuloerot eivät ole viime vuosina kasvaneet, Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta selviää. Tuloerojen kasvun taustalla on 1990-luvun lama ja sitä seurannut nousukausi, johon osa pääsi mukaan ja osa ei.
Käytettävissä olevien tulojen erot kasvoivat nopeasti 1990-luvun puolivälistä alkaen vuoteen 2001 asti. Sen jälkeen tuloerot eivät ole merkittävästi muuttuneet.
Tuloerojen kasvussa oli pieni piikki vuonna 2007, kun osa hyötyi talouskasvun huippuvuodesta. Sen jälkeen tuloerot ovat kaventuneet. Viimeisin tulonjakotilasto yltää vuoteen 2015.
Tuloerojen voi olettaa kasvavan nyt, kun Suomessa eletään jälleen nousukautta. Osansa on myös politiikalla. Hallitus on esimerkiksi päättänyt jäädyttää perusturvan indeksikorotukset vuosiksi 2018–2019.
Köyhyyttä ja osallisuutta THL:ssa tutkiva Anna-Maria Isola pitää suurena ongelmana sitä, että suomalaisten sosiaaliset maailmat erkanevat.
Pienituloiset keskittyvät yhdelle asuinalueelle ja hyvätuloiset toiselle.
– Silloin ei synny yhteistä keskustelua, toisten ymmärtämistä tai halukkuutta jakaa resursseja tasaisemmin.
Tutkijan mukaan Suomessa on pattitilanne: sosiaaliturvan taso on liian matala, mutta valtion budjetti ei mahdollista ainakaan sen merkittävää kohennusta.
– Siksi ajattelen, että eri yhteiskuntaryhmien välille pitäisi saada yhteisöllisyyttä. Sitä kautta rakentuu kestävä yhteiskuntapolitiikka.
Isola pitää hyvänä sitä, että professori Juho Saaren työryhmä pohtii parhaillaan toimia suomalaisten eriarvoisuuden vähentämiseksi.
Isolan mielestä poliitikot eivät kuitenkaan välttämättä ymmärrä, miten ihmismieli toimii. Työttömyyteen yritetään nyt löytää ratkaisuja aktivoinnilla ja kuntouttavalla työtoiminnalla.
– Jos ihminen kokee muutenkin arvottomuutta, niin pakottaminen ei paranna tilannetta vaan voi katkeroittaa entisestään.
Isolan mielestä olisi tärkeää, että ihmiset kokisivat olevansa arvokkaita tekijöitä, jotka saavat työstään kiitosta.
– Pakottavan lainsäädännön sisällä on varaa tukea ihmisen omaa autonomiaa ja antaa valinnanvaraa, hän huomauttaa.
Isola toivoo vuorovaikutusta myös hyväntekeväisyyteen. Hän sanoo, että hävikkiruokaa voisi leipäjonossa seisomisen sijaan jakaa niin, että ihmisen oma toimijuus lisääntyisi.
Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Kirkkohallituksen yhteinen hanke on Isolan mukaan tästä hyvä esimerkki. Kaikkiin maakuntiin perustetaan ensi vuoden loppuun mennessä kohtaamispaikkoja, joissa tehdään ja syödään terveellistä ruokaa yhdessä.
Kun ongelmat kasaantuvat, elämä lukittuu.
Anna-Maria Isola
Köyhyyden pitkittyessä elämään jää monenlaisia vajeita.
Köyhä ei pysty pitämään yllä sosiaalisia suhteita tai ostamaan huonon patjan tilalle uutta, jotta voisi nukkua paremmin, Isola havainnollistaa.
Nälkääkin voi nähdä, koska velkoja ei oteta huomioon toimeentulotukilaskelmissa. Asunto voi olla liian kallis, mutta sitä on vaikea vaihtaa edullisempaan, jos luottotiedot ovat menneet.
– Kun ongelmat kasaantuvat, elämä lukittuu. Ihminen ei enää näe mahdollisuuksia ympärillään eikä osaa tarttua niihin.
Hurstin valintaan tulee nuori äiti noin kolmevuotiaan lapsen ja rintarepussa olevan vauvan kanssa.
Isompi lapsi saa mennä suoraan jäätelöä hakemaan. Äiti sanoo, ettei tällä kertaa tarvitse vaippapakettia kun otti viimeksi, pelkät ruuat riittävät. Hursti rohkaisee ottamaan vaippapaketin siitä huolimatta.
Hursti sanoo ruoka-apua tarvitsevien lapsiperheiden määrän lisääntyneen, vaikka jonossa näkyy pääosin varttuneempaa väkeä.
– Lapsiperheet eivät tule jonottamaan, vaan päästämme heidät suoraan sisään. Tuntuuhan se kurjalta, kun heillä ei ruoka yksinkertaisesti riitä.
Hursti arvoi leipäjonossa käyvien eläkeläisten osuudeksi noin 40 prosenttia. Suuri osa on pitkäaikaistyöttömiä.
Helsingin Vartiokylässä asuva 53-vuotias Eino on käynyt Hurstin valinnassa jo vuosia.
Eino on menossa pian työkykyselvitykseen, jolloin selviää, pääseekö hän työmarkkinoille vai eläkkeelle.
Palkkatöissä hän on ollut viimeksi viime vuosituhannen puolella. Sitten tuli terveysongelmia kuten lonkkanivelten reistailua, Eino kertoo.
Hän on tehnyt viimeksi kuntouttavaa työtä, josta maksettiin yhdeksän euroa päivässä. Reilun vuoden ajan hän on ollut kokonaan töitä vailla.
– Nyt saan työmarkkinatukea, asumistukea ja pientä toimeentulotukea, yhteensä noin 900 euroa kuukaudessa.
Eino sanoo, että vuokran ja juoksevien menojen maksamisen jälkeen ruuan täytyy olla halvinta mahdollista. Hurstin ruokakassi riittää hänelle onneksi noin kahdeksi päiväksi.
Einon mielestä on paradoksaalista, että joidenkin mielestä hyvinvointi-Suomessa ei saisi olla leipäjonoja.
– Onhan se kuitenkin paljon parempi että niitä on, kuin että niitä ei ole. Sinnittelyä tämä on muutenkin.
Eino kokee suomalaisten tuloerojen kärjistyneen viime vuosina.
– Tuolla oikein luukutetaan, miten paljon bonuksia yritysjohtajat saavat. Marxin kohtuusteoria ei toimi noissa asioissa.
Hursti pitää työtään kutsumusammattina.
– Ihmisten kiitollisuuden näkeminen on palkitsevaa. Välillä se on vain pieni pilke silmäkulmassa, mutta siitä näkee, että apu tuli perille.
Hursti sanoo kuitenkin olevansa kyllästynyt siihen, että poliitikot vain taputtelevat olalle.
– Siihen jää kannustus. He voisivat leikata miljardien budjetistaan 500 000 euroa Hurstille. Jakaisin paljon enemmän tavaraa.
Miran, Onnin ja Einon nimet on muutettu.
Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 22.9. Lehden voi tilata täältä .
