Suomen puheenjohtajakausi alkaa epäonnisesti – rankkasade aiheutti vesivahingon EU-edustustossa
Kuivaimet hurisevat Suomen EU-edustustossa Brysselissä vain kolmisen viikkoa ennen suuritöisen puheenjohtajakauden alkua.
EU-puheenjohtajakausi on alkamassa epäonnisesti, sillä EU-edustustossa sattui viime viikon lopulla vesivahinko.
Lehdistövirkamies Marko Ruonala kertoo, että vahinko kohdistui kahteen kerrokseen.
Muun muassa pysyvän edustajan sijaisen, laajaa coreper l -kokonaisuutta johtavan suurlähettiläs Minna Kivimäen huone kärsi vahinkoja.
Brysseliä ovat moukaroineet viime aikoina rankkasateet.
– Tämä paljastui torstaiaamuna, kun ihmiset tulivat töihin. Korjaustyöt päästiin onneksi aloittamaan saman päivän aikana.
Kastuneita lattiamateriaaleja ja kokolattiamattoja poistettiin, minkä jälkeen aloitettiin yhä jatkuva kuivaustyö.
Edustustossa oli jo ennestään tiiviit tunnelmat, sillä työntekijöiden määrä on kaksinkertaistunut puheenjohtajakauden takia.
Työntekijöitä on normaalisti noin sata, ja nyt EU-koneistoa valmistautuu pyörittämään noin 200 ihmistä.
Ruonala kertoo, ettei kenenkään tarvitse lähteä evakkoon talon ulkopuolelle vaan korvaavia työtiloja löytyy talon sisältä.
Ihmisiä on paljon myös työmatkoilla, koska ministerikokoukset järjestetään kesäkuussa Luxemburgissa.
– Ei tämä lopulta vaikuta puheenjohtajuusjärjestelyihin tai työskentelyyn. Joitain edustuston tietokoneita ja kalusteita vahingoittui. Kustannukset jäävät aika pieniksi.
EU-edustuston ja Brysselin-suurlähetystön vuokralla oleva talo sijaitsee Avenue de Cortenberghilla lähellä EU-korttelia.
Suomi on EU:n vaihtuva puheenjohtajamaa heinäkuun alusta vuoden loppuun.
Kauden aikana suomalaisministerit johtavat useimpia neuvostoja ja suomalaisvirkamiehet valmistelevia kokouksia.