Suomalaiset menettivät toivonsa – Keskustan Siika-aho: Hallitus ajoi nyt umpikujaan
Suomen tulevaisuuteen liittyvä pessimismi kasvaa. Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan kyselyssä esiin tullut tieto tulevaisuususkon romahtamisesta on tämän vaalikauden vedenjakaja, näkee keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho.
Suomalaisten ostovoima ja luottamus talouteen ovat Siika-ahon mukaan niin heikolla tasolla, että Petteri Orpon (kok.) vero- ja talouspolitiikka on käytännössä ajautunut umpikujaan.
– Hallitus ei enää kykene peruuttamaan eikä kaasuttamaan. Loppuvaalikausi on kitkuttamista kaikille, Siika-aho sanoo tiedotteessa.
Kyselyssä vain viidesosa eli 20 prosenttia arvioi, että asiat ovat Suomessa menossa tällä hetkellä oikeaan suuntaan. Kuusi kymmenestä eli 60 prosenttia arvioi suunnan olevan väärä. Puolueista ainoastaan kokoomuksen kannattajien enemmistö arvioi Suomen suunnan oikeaksi.
Siika-ahon mukaan keskustan tärkeimpiin asioihin seuraavissa vaaleissa kuuluu suomalaisten luottamuksen ja maan johtajuuden palauttaminen. Keskusta haluaa ensi töikseen palauttaa ahkeruuden kunniaan, jotta Suomi nousee takaisin kasvun tielle, puoluesihteeri paaluttaa.
– Toteuttaisimme mittavan veronalennuksen ahkerille työssäkäyville suomalaisille ja remontoisimme yritysten verotuksen investointeihin kannustavaksi. Suomessa pitää saada vaurastua.
Siika-aho mukaan asetelmat alkavat jo hahmottua, vaikka kevään 2027 eduskuntavaaleihin on vielä aikaa.
– Keskusta pyrkii johtoon, sillä se haluaa palauttaa suomalaisten luottamuksen tulevaisuuteen.

Siika-ahon arvion mukaan muut puolueet tulisivat todennäköisesti kasvattamaan työssäkäyvien verotaakkaa ja heikentämään ostovoimaa entisestään.
– Kokoomuksen tai demarien politiikalle rakentuva hallitus olisi vain jatkoa nykyhallituksen linjattomuudelle, hän sanoo.
– Kokoomuksen ja demareiden veropolitiikan painotukset johtavat siihen, että ahkerien ihmisten verotus kasvaisi. Sinipunan seuraus olisi valtava veroryöppy.
Siika-aho toteaa, että kokoomus ja demarit ovat hallituskaksikkona verottaneet juuri työtä ja yrittämistä. Tästä karuna muistutuksena ovat Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen jättimäiset veronkorotukset, puoluesihteeri sanoo.