Suomalaiset jättäytyivät tahallaan jälkeen – Tämä olympiamarssi oli yksi esimerkki, mitä Suomessa ajateltiin Venäjän sortokausista
Se valokuva löytyy nykyään lähes jokaisesta suomalaisesta historian oppikirjasta. Kuvassa Suomen joukkue saapuu Tukholman olympialaisten avajaisiin vuonna 1912 hieman jäljessä Venäjästä. Ja näyttääpä Suomella olevan oma Finland-kylttikin.
Hetki oli suomalaisille merkityksellinen. Maa kuului vielä tuolloin Venäjään, mutta ajatus Suomen erillisyydestä eli monien mielissä vahvana.
Suomen suuriruhtinaskunnalla oli ollut osana Venäjää autonominen asema, mutta vuosien 1899–1905 ensimmäinen sortokausi ja vuonna 1908 alkanut toinen sortokausi olivat kaventaneet suomalaisten itsemääräämisoikeutta. Venäjä pyrki venäläistämään Suomea.
Sortokaudet tarkoittivat kansallisuusaatteen vahvistumista Suomessa. Elettiin kiihkeitä aikoja. Taistelu autonomisesta asemasta kulminoitui passiiviiseen vastarintaan: kerättiin valtavia adresseja, järjestettiin kutsuntalakkoja, läheteltiin surumerkillä koristettuja kantaaottavia postikortteja. Yksi dramaattisimpia hetkiä oli kenraalikuvernööri Bobrikovin murha Helsingissä vuonna 1904.
Toisen sortokauden lopulla Suomessa syntyi jääkäriliike, kun nuoret miehet pyrkivät salaa sotilaskoulutukseen Saksaan.
Tukholman olympialaisten avajaiset oli yksi passiivisen vastarinnan esimerkki. Se oli tilaisuus näyttää maailmalle, että Suomi on Venäjästä erillinen kansakunta.
Tukholman kisojen avajaisia vietettiin 6. heinäkuuta 1912. Kisojen ensimmäisiä kilpailutapahtumia oli kuitenkin jo järjestetty 5. toukokuuta alkaen. Siitä tulee nyt kuluneeksi tasan 110 vuotta.
Suomi oli hyväksytty kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi vuonna 1907. Se mahdollisti Suomen osallistumisen kisoihin omana erillisenä joukkueenaan.
Urheilun avulla tehtävä propaganda ei myöskään ollut tuon ajan Venäjälle niin tärkeässä roolissa. Venäjä salli Suomen osallistua Tukholman kisoihin omana joukkueena.
Suomelle annettiin myös Venäjän ja isäntämaa Ruotsin siunauksella lupa marssia avajaisiin oman Finland-kyltin alla. Tarkoitus oli se, että Suomi marssisi stadionille heti Venäjän joukkueen perässä, ikään kuin yhtenä Venäjän joukkueen osana. Omaa lippua Suomella ei tuolloin vielä ollut.
Suomalaiset kuitenkin jättäytyivät tarkoituksellisesti Venäjästä jälkeen. Näin avajaisyleisölle alleviivattiin, että stadionille marssii kaksi erillistä joukkuetta ja Suomi on Venäjästä erillinen kansakunta.
Tukholman olympialaiset olivat suomalaisille muutenkin merkittävä itsetunnon kohotus.
Suomi ylsi mitalitilastossa neljännelle sijalle kaikkiaan yhdeksällä kullalla, kahdeksalla hopealla ja yhdeksällä pronssilla.
Menestynein suomalaisurheilija oli Hannes Kolehmainen, joka voitti kolme kultaa 5 000 metrin ja 10 000 metrin juoksuissa sekä maastojuoksussa. Usein kuultu sanonta on, että Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle.
Armas Taipale sai kaksi kultaa kiekonheitossa. Tuohon aikaan lajissa kisattiin sekä yhden käden että kahden käden heittokisat erikseen.
Kultaa Suomeen toi myös Julius Saaristo keihäänheitossa.
Kreikkalais–roomalaisessa painissa Suomi sai kolme kultaa, kun Kaarlo Koskelo vei nimiinsä 60 kilon sarjan, Emil Väre 67,5 kilon sarjan ja Yrjö Saarela 82,5 kilon sarjan.
Suomen jalkapallomaajoukkue ylsi Tukholman kisoissa neljännelle sijalle. Se on edelleen Suomen kaikkien aikojen paras jalkapallon arvokisasijoitus.
Seuraaviin olympialaisiin Suomi osallistui itsenäisenä maana, sillä vuoden 1916 olympialaiset Berliinissä peruttiin ensimmäisen maailmansodan vuoksi.
Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta 1917. Vuoden 1920 olympialaiset järjestettiin Antwerpenissä Belgiassa.
