Tutkija: Stubbilla etulyöntiasema, Haaviston haasteena oikeiston äänestäjien tavoittaminen
Presidentinvaalien toisen kierroksen asetelma suosii kokoomuksen ehdokasta Alexander Stubbia, arvioi yliopistotutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta.
Tähän on Vuorelman mukaan muutamia syitä. Ensinnäkin Stubbilla on etulyöntiasema vihreiden tukemaan Pekka Haavistoon nähden siinä mielessä, että Suomessa oikeistoblokin äänestäjäkunta on tällä hetkellä suurempi kuin punavihreiden puolueiden äänestäjäkunta.
– Siellä on enemmän ääniä jaossa, jos tätä tarkastelee sellaisesta blokkinäkökulmasta, että on vasemmisto- ja oikeistoblokin ehdokkaat, Vuorelma sanoo STT:lle.
Stubb sai ensimmäisellä kierroksella 27,2 prosenttia ja Haavisto 25,8 prosenttia äänistä. Haaviston, vasemmistoliiton Li Anderssonin ja SDP:n Jutta Urpilaisen yhteenlaskettu kannatus oli 35 prosenttia.
Se tarkoittaa, että presidentiksi päästäkseen Haavisto tarvitsee toisella kierroksella myös oikeistopuolueiden kannattajien ääniä.
Vuorelma pitää blokkiasetelmaa vaalitilanteen kannalta keskeisenä. Hänen mukaansa ehdokkaille on vaikeaa irrottautua keskustaoikeiston ja keskustavasemmiston asetelmasta ja puhutella äänestäjiä blokkirajan rikkoen.
– Varsinkin Haavistolla on iso intressi siihen, koska hänen pitäisi pystyä puhuttelemaan (äänestäjiä) blokkirajan yli.
Vuorelma toteaa, että Haavisto on pyrkinyt tähän vaalikampanjassaan. Haavisto on muun muassa sanonut, ettei hän ole yhtään punainen.
Ensimmäisen kierroksen tulos ei kuitenkaan Vuorelman mukaan anna viitteitä siitä, että Haavisto olisi juuri saanut ääniä blokkirajan toiselta puolelta.
Presidentinvaaleissa ensimmäisen kierroksen voittaja on suoran kansanvaalin aikana vienyt aina voiton myös toisella kierroksella, jos vaaleissa on tarvittu toinen kierros.
– Jos tämä trendi jatkuu, se lupaa Stubbille ykkössijaa näissä vaaleissa.
Lisäksi Stubbia suosii Vuorelman mukaan etu vaalirahoituksessa. Kokoomuksen ehdokkaalla on enemmän resursseja kampanjointiin toisella kierroksella kuin Haavistolla.
Vuorelman mukaan toisella kierroksella iso kysymys on, miten ehdokkaat pyrkivät erottumaan toisistaan.
– Meillä on kuitenkin kaksi liberaalia ehdokasta siellä (toisella kierroksella), eli siinä suhteessa ei voi tehdä eroja toiseen. Sillä saralla ei voi aktivoida sellaista kulttuurista ulottuvuutta.
Myöskään ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole suuria eroja Stubbin ja Haaviston välillä. Vuorelman mukaan on joitakin yksittäisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiakysymyksiä, joiden kautta eroja voisi pyrkiä tekemään. Tällainen on esimerkiksi kysymys siitä, tulisiko Suomen sallia ydinaseiden kuljetukset Suomen kautta.
– Stubb suhtautuu siihen myönteisesti ja Haavisto kielteisesti, mutta sen politisoiminen tässä tilanteessa parin viikon aikana on melko vaikeaa.
Vuorelma olettaa kampanjoiden miettivän tapaa rakentaa vastakkainasettelu niin, ettei se näytä liian repivältä, henkilöön menevältä ja hyökkäävältä.
Hänen mukaansa suomalaiset haluavat presidentiksi ihmisen, joka edustaa vakautta ja on päivänpolitiikan riitelyn yläpuolella.
– Tasapainon löytäminen vastakkainasettelun rakentamisen ja maltillisen keskilinjan puhuttelun välillä, se on aika vaikea temppu.