Stubb Ylellä: On hetkiä, jolloin melkein vaipuu epätoivoon
Valtiovarainministeri Alexander Stubb arvioi Ylen Ykkösaamussa lähtevänsä kokoomuksen puheenjohtajakisaan takavasemmalta.
Toimittajan kysymykseen, aikooko Stubb tehdä kokoomuksen puoluekokouksessa Stubb-jytkyn, tämä vastasi:
– Kaikki perustuu oletusarvoihin. Yllätysmomentteja tulee. Uskon, että minulla on kentän vahva tuki.
Ohjelmassa nähdyssä insertissä tällä viikolla kisaan mukaan ilmoittautunut Petteri Orpo pahoitteli sitä, että tavallinen keskiluokka ja palkansaajat ovat menettäneet luottamuksensa kokoomukseen.
– Tulokset puhuvat puolestaan. Ensimmäistä kertaa olin tulosvastuussa eduskuntavaaleissa vuosi sitten, jolloin kokoomus sai toiseksi eniten ääniä. Seuraava mittaus on kuntavaaleissa, Stubb kuittasi tämän arvion.
– Olen pyrkinyt uudistamaan kokoomusta. Ensimmäinen vuosi oli vaikea, mutta sen jälkeen on onnistuttu. Työ on pahasti kesken, joten toivon jatkoa.
Hän huomautti, että kokoomuksen kannatus on pysynyt koko ajan suhteellisen tasaisena, vaikka muilla puolueilla kannatuslukemat ovat välillä käyneet todella alhaalla.
Suuria linjaeroja itsensä ja Orpon välillä hän ei nähnyt.
– Olemme aika lähellä toisiamme.
Mukavalta ei luonnollisesti ole tuntunut se, että kokoomuksen kansanedustajista duskuntaryhmästä moni on siirtynyt Orpon leiriin.
– Nyt on hienoa, että meillä on tämä puheenjohtajakisa, ettei kenenkään tarvitse niin sanotusti puskista ampua, vaan voimme keskustella avoimesti, hän kuitenkin sanoi.
Stubb perusteli haastattelussa myös väitettään hallituksen politiikasta historina kokoomuslaisimpana.
Hänen mukaansa hallitus on toteuttanut monia kokoomukselle tärkeitä asioita kuten sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapaus ja kauppojen aukiolon vapauttaminen.
Myös työlliyyspolitiikassa, velan hoidossa ja yhteiskuntasopimuksessa näkyy Stubbin mielestä vahva kokoomuslainen kädenjälki, vaikka kaikki tavoitteet eivät olekaan menneet maaliin yksi yhteen alkuperäisten pyrkimysten kanssa.
Hän totesi, että hallituksessa vaikuttaa kolme tasavahvaa puoluetta.
– Politiikassa pitää rakentaa yhdessä kompromisseja. Emme elä yksipuoluejärjestelmässä. Yhteistyö on toiminut hyvin eikä kokoomus ole jäänyt jalkoihin, Stubb sanoi.
Toimittaja tivasi myös hallituksen sisäisten erimielisyyksien riepottelemisesta julkisuudessa.
Viimeksi perjantaina kinasteltiin perhevapaiden uudesta jaosta, kun Timo Soini (ps.)ärähti kokoomuksen naisministereiden ulostuloon asiassa.
– Suosin pukukoppikeskusteluja. Ministerinä toivon, että hommat hoidetaan sisäisesti ja sen jälkeen pulinat pois ja mennään eteenpäin, Stubb tyytyi lausumaan.
Pitkin haastattelua Stubb korosti politiikan tulosvastuullisuutta, niin kokoomuksen kuin oman henkilökohtaisen uransa suhteen.
Hän myönsi henkilökohtaiseen persoonaansa kohdistuvan kritiikin tuntuva välillä pahalta. Niin paksua nahkaa politiikka ei ole kyennyt kasvattamaan.
– On hetkiä, jolloin melkein vaipuu epätoivoon. Tämä on raju ammatti. Mutta kun kaikkensa antaa, voi katsoa itseään peiliin ja mennä eteenpäin.