Sote-uudistus etenee eduskunnassa – valiokunta sai mietintönsä valmiiksi
Hallituksen esitys sosiaali- ja terveysuudistuksesta etenee eduskunnassa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) kertoo Twitterissä, että valiokunta on saanut päätökseen sote-uudistuksen käsittelyn.
Valiokunnan mietinnön sisällöstä kerrotaan Lohen mukaan julkisuuteen tiistaina, jolloin valiokunta pitää tiedotustilaisuuden puolenpäivän aikaan. Mietintöön liittyvät asiakirjat valmistuvat hänen mukaansa aamupäivällä.
Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen siirretään kunnilta ja kuntayhtymiltä niin sanotuille hyvinvointialueille. Sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta vastaisivat 21 hyvinvointialuetta sekä Helsingin kaupunki vuoden 2023 alusta lähtien.
Tavoitteena on ollut, että eduskunta ehtisi käsitellä lakiesityksen ennen kesälomia. Näin ensimmäiset maakuntavaalit voitaisiin järjestää tammikuussa, sillä lain voimaantulon ja vaalien välillä täytyy olla kuusi kuukautta valmistautumisaikaa.
Toukokuussa lausuntonsa antanut perustuslakivaliokunta ei löytänyt uudistuksen perusratkaisuista perustuslaillisia ongelmia. Joitakin korjauksia oli sen mukaan kuitenkin välttämätöntä tehdä.
Sote-valiokunnalta edellytettiin korjauksia liittyen muun muassa Helsingin kaupunkiin kohdistuvaan valtion ohjaukseen. Helsingin kaupunkiin kohdistuva ohjaus on valiokunnan mukaan rajattava koskemaan vain lakisääteisiä tehtäviä ja uudistuksen kannalta ehdottoman välttämätöntä ohjausta.
Muutosta vaadittiin myös muun muassa esitykseen vanhojen sopimusten mitätöinneistä. Hallitus on esittänyt, että aiemmin tehdyt laajat sosiaali- ja terveydenhuollon ulkoistamissopimukset voitaisiin mitätöidä tai irtisanoa. Perustuslakivaliokunnan mukaan mitätöinnin kynnystä on nostettava ja kyseistä lainkohtaa selkeytettävä.