Sanna Marin toivoo jo keskiviikoksi tietoa presidentinvaalien tuloksesta – "Suomi tekee hyvää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, on Yhdysvaltain presidenttinä kuka tahansa"
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo seuraavansa jännityksellä Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Hän toivoo, että vaalien tulos olisi selvillä jo keskiviikkona.
Marinin mukaan on mahdollista, että vaalituloksen selviämisessä menee jonkin verran aikaa, sillä ääniä on annettu jo etukäteen melkoinen määrä.
– Tietysti me toivomme sitä, että saisimme huomenna sillä tavalla selkeän tuloksen, että pystyisimme kaikki hahmottamaan vaalien jälkeistä aikaa, mutta ääntenlaskukin voi kestää yllättävän kauan, Marin sanoi toimittajille saapuessaan Säätytalolle hallituksen kokoukseen.
Marin ei halunnut arvioida mahdollisen presidentin vaihtumisen vaikutuksia Suomelle. Demokraattien ehdokas Joe Biden on ollut ennakkokyselyissä istuvaa republikaanipresidenttiä Donald Trumpia suositumpi.
– Suomi tekee hyvää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, on Yhdysvaltain presidenttinä kuka tahansa. Olemme tehneet hyvää yhteistyötä tällä presidenttikaudella, ja tulemme tekemään sitä varmasti myös seuraavalla kaudella, Marin sanoi.
– Ei ole Suomen asia, kenet Yhdysvaltain kansa valitsee seuraavaksi presidentiksi. Me tietysti toimimme sen johdon kanssa, joka maahan valitaan, hän jatkoi.
Myös ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) luonnehtii Yhdysvaltain presidentinvaaleja jännitysnäytelmäksi. Hänen mukaansa vaalikamppailussa on ilmennyt myös valitettavia piirteitä.
Haavisto viittaa uutiseen Joe Bidenin kampanjabussin ympäröimisestä tämän vastustajien autoilla, mikä Haaviston silmissä näytti vaalityön häiritsemiseltä.
– Nämä ovat surullisia uutisia sen vuoksi, että demokratiassa on tärkeä asia, että vaalityötä päästään tekemään vapaasti ja turvallisesti, Haavisto sanoi toimittajille saapuessaan Säätytalolle.
Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat herättäneet Haaviston mielessä myös kysymyksiä vaalityön turvallisuudesta koronapandemian keskellä. Haavisto muistuttaa, että Suomella on edessään kuntavaalit ensi keväänä.
– Miten tehdään vaalityötä samaan aikaan tehokkaasti ja turvallisesti? Siitä pitäisi varmaan puolueiden täällä keskenään sopia, Haavisto sanoi.