Saksassa joukkoampuminen, useita kuolleita
Ulkomaat
Saksassa useita ihmisiä on kuollut joukkoampumisessa, kertoo muun muassa saksalaislehti Bild. Poliisin mukaan ampuminen tapahtui Staden kaupungissa Ala-Saksin osavaltiossa maan pohjoisosassa.
Ampumisen kerrotaan tapahtuneen noin 50 000 asukkaan Staden keskustassa. Joidenkin lähteiden mukaan tapahtumapaikkana olisi ollut nuorisokeskus. Ampujan motiivista ei ole vielä tietoa.
Poliisin mukaan viisi ihmistä on kuollut sekä useita on loukkaantunut ampumisessa.
Poliisi on uutistoimisto AFP:n mukaan pidättänyt kaksi ihmistä, mukaan lukien epäillyn ampujan. Poliisin mukaan vaaratilanne on päättynyt. Ihmisiä kehotettiin aiemmin välttämään aluetta, jossa oli käynnissä suuri poliisioperaatio.