Rinteen ja Medvedevin pääministeritapaaminen Moskovassa – asialistalla ainakin ympäristöyhteistyö ja EU-Venäjä-suhde

Pääministerit

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) ja Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin tapaaminen on alkanut Moskovassa.

Medvedev sanoi ennen tapaamisen alkua, että hänellä oli hyvät välit Rinteen edeltäjään ja hän uskoo, että yhteistyö tulee olemaan hyvää myös Rinteen kanssa.

Rinne puolestaan kiitti venäläistä virkaveljeään kutsusta ja sanoi olevansa tyytyväinen, että kiireisistä aikatauluista huolimatta tapaaminen onnistui.

Rinne sanoi, että hän haluaa keskustella ainakin ympäristöyhteistyöstä ja metsätalousyhteistyöstä.

Keskusteluissa esille nousee Rinteen mukaan myös EU:n ja Venäjän suhde, Itämeren alueen turvallisuustilanne ja Ukraina.

Kyseessä on pääministerien ensimmäinen tapaaminen. Medvedev vieraili viime syksynä Suomessa, joten kyseessä on Suomen pääministerin vastavierailu.

Tapaamisessa Venäjän ja Suomen kahdenvälisissä asioissa käsiteltäneen lisäksi kauppa- ja viisumitilannetta.

Suomeen matkustavien venäläisten viisumivaatimukset kiristyivät syyskuun alussa.

Jatkossa venäläisten täytyy viisumihakemuksen yhteydessä kertoa matkasuunnitelmansa ja osoittaa varallisuutensa.

Suomalaisten viisumivaatimukset Venäjälle ovat puolesta höllentyneet. Lokakuun alusta lähtien suomalaisille on myönnetty ilmaisia sähköisiä viisumeita.

Sähköisen viisumin haltija saa oleskella vain Pietarin kaupungissa ja Leningradin alueella.

Sähköisellä viisumilla saa oleskella enintään kahdeksan päivää Venäjän alueella.

Ympäristöyhteistyön alalla keskusteluun voi nousta Venäjän lukuisat kunnalliset alueelliset lämpövoimalat.  Aiempia hyviä kokemuksia on muun muassa vedenpuhdistamojen korjaamisesta ja rakentamisesta.

Venäjä ratifioi syyskuussa Pariisin ilmastosopimuksen.

Tapaamisessa käsiteltäneen myös liikenteeseen ja Venäjän jätehuoltoon liittyviä kysymyksiä.

Rinteen mukana vierailuun osallistuvat myös liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.).

Kansainvälisistä jännitteistä Suomen kannalta on erityisen kiinnostavaa, mitä odotuksia Venäjällä on Itä-Ukrainan tilannetta käsittelevän niin kutsutun Normadia-kokouksen suhteen.

Kokoukseen osallistuvat Venäjän, Ukrainan, Saksan ja Ranskan johtajat joulukuun 9. päivänä.