Rajavartiolaitokselle vaaditaan yhteisösakkoa vuoden 2020 onnettomuudesta, jossa yksi partioveneen miehistöstä hukkui – oikeudenkäynti alkaa
Helsingin käräjäoikeudessa alkaa tänään oikeudenkäynti Rajavartiolaitoksen partioveneen onnettomuudesta, jossa yksi miehistön jäsenistä kuoli juhannuksena 2020. Syyttäjä vaatii Rajavartiolaitokselle yhteisösakkoa työturvallisuusrikoksesta.
Onnettomuus sattui 20. kesäkuuta 2020. Vesiliikennevalvonnassa ollut partiovene ajoi karille matkallaan Loviisan satamaan. Veneessä oli kolmihenkinen miehistö.
Pohjakosketuksen aikaan veneellä oli nopeutta noin 28 solmua, ja osuma aiheutti useita metrejä pitkät vahingot veneen pohjaan. Vaurioiden seurauksena vene upposi ja veneen ruorimies hukkui.
Partioveneen päällikkönä toiminut merivartija tuomittiin vuonna 2022 päiväsakkoihin palvelusrikoksesta ja hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä. Oikeus katsoi, että päällikkö ei ollut huolehtinut siitä, että partioveneen tähystys oli asianmukainen. Ennen turmaa päällikkö oli lisäksi luovuttanut navigointivastuun ruorimiehelle, mikä ei ollut sallittua. Hän kiisti syyllistyneensä rikokseen. Käräjätuomio on lainvoimainen.
Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) raportin mukaan vene upposi noin seitsemässä minuutissa pohjakosketuksen jälkeen.
Otkesin mukaan miehistö ei aluksi ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, vaan alkoi tyhjentää venettä tärkeimmistä varusteista. Kun viimeisiä tavaroita etsittiin ohjaamosta, ruorimies astui sisään ohjaamoon ja menetti tasapainonsa veneen äkillisen keikahduksen seurauksena.
– Pelastusyritysten aikana päällikkö yritti sinnikkäästi saada ruorimiehen ulos ohjaamosta. Päällikkö oli merkittävässä roolissa pelastusyrityksissä myös Rajavartiolaitoksen partioveneiden miehistöjen tultua paikalle, raportissa kerrotaan.
Otkesin mukaan päällikkö ja ruorimies olivat työskennelleet yhdessä toistakymmentä vuotta ja molemmat olivat kokeneita merivartijoita.