Putin pitää jälleen vuotuisen tiedotustilaisuutensa, voi kestää tunteja
Venäjällä presidentti Vladimir Putin pitää tänään vuotuisen suuren lehdistötilaisuutensa. Tilaisuudessa Putin vastaa myös kansalaisten kysymyksiin, joita on otettu vastaan joulukuun alusta lukien.
Alun perin arveltiin, että Putin olisi kertonut tilaisuudessa asettuvansa ehdolle ensi vuoden presidentinvaaleissa. Hän ilmoitti ehdokkuudestaan kuitenkin jo viime viikolla.
Vaaleissa ei ole luvassa todellista kilpailua, koska oppositio on nujerrettu. Putin voi kuitenkin nostaa lehdistötilaisuudessa esiin asioita, joita hän haluaa esitellä vaaliteemoinaan.
Tilaisuuden tarkkaa kestoa ei ole kerrottu. Aikaisempina vuosina vastaavat tilaisuudet ovat kestäneet tuntikausia. Viime vuonna tilaisuutta ei poikkeuksellisesti pidetty hyökkäyksen Ukrainaan alettua.