Putin armahti kannibaalin
Venäjän presidentti Vladimir Putin on armahtanut satanistiseen ryhmittymään kuuluneen venäläismiehen, joka palveli armeijassa Ukrainan sodassa.
The Times -lehti kertoo Nikolai Ogolobyakinin, 33, olleen jäsenenä ryhmässä, joka on tappoi, paloitteli ja söi uhrejaan. Hänet tuomittiin 20 vuoden vankeuteen vuonna 2010 neljän teini-ikäisen rituaalimurhasta, joka tapahtui Jaroslavlin alueella.
Oikeuden tuomion mukaan Ogolobyak ja hänen alaikäiset apurinsa paistoivat ja söivät uhriensa sydämiä ja kieliä. Yhden uhreista satanistit uhrasivat pimeyden alttarilla puukottamalla tätä 666 kertaa.
Nyt Ogolobyakin isä on vahvistanut, että Putin armahti Nikolain kiitokseksi tämän suorittamasta puolen vuoden palveluksesta Ukrainassa.
The Times kertoo, että satanistien murhaamaan Anya-tytön äiti Yelena Taratina on kyseenalaistanut sen, miten Putin voi armahtaa Ogolobyakin kaltaisen murhaajan.
Yelena Taratina jopa sanoi venäläiselle oppositiomedialle toivovansa, että Ogolobyakin tekisi pahojaan Putinin ja viranomaisten läheisille.
Vankien värväämisen ja palvelusta vastaan vapauttamisen pani alulle edesmennyt Wagner-palkkasotilaspomo Jevgeni Prigožin.
Sittemmin menetelmän on ottanut käyttöön myös Venäjän armeija, sillä Kreml pyrkii välttämään uuden, epäsuositun liikekannallepanon ennen ensi vuoden presidentinvaaleja.
Putin ja muu Venäjän johto on kuvaillut propagandassaan Ukrainan sotaa taisteluksi ”satanismia” vastaan sekä kamppailuksi perinteisten kristittyjen arvojen puolesta.