Puhelimiin käy nyt sama laturi – Tämä asia kannattaa varmistaa kaupassa
Uusissa puhelimissa ja muissa langattomissa laitteissa on oltava USB-C-latausliitin lauantaista lähtien.
Kyseessä on Euroopan unionin uusi sääntö, jonka tarkoituksena on, että kuluttajat voivat käyttää samaa laturia erilaisissa pienissä ja keskisuurissa elektroniikkalaitteissa. USB-C-laturista tulee siis yleislaturi EU:n alueella.
Euroopan parlamentin tiedotteen mukaan tavoitteena on myös muun muassa vähentää elektroniikkaromua. Pois heitetyistä ja käyttämättä jääneistä latureista arvioidaan syntyvän EU:ssa noin 11 000 tonnia elektroniikkaromua vuosittain.
Uusi vaatimus koskee EU-markkinoilla myytävien puhelinten lisäksi esimerkiksi tabletteja, digikameroita, kuulokkeita, pelikonsoleita ja näppäimistöjä. Sääntö pätee myös kannettaviin tietokoneisiin vuoden 2026 keväästä alkaen, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
Vaatimusten mukaan kaikilla nopeaa latausta tukevilla laitteilla on oltava sama latausnopeus.
Uutta laitetta ostavan kannattaa varmistaa, tuleeko laitteen mukana laturi. Uusien sääntöjen mukaan laitteen ostamisen on oltava mahdollista ilman laturia.
Traficomin mukaan valmistajien, maahantuojien ja jakelijoiden tehtävänä on varmistaa, että myydyt laitteet vastaavat uusia vaatimuksia.
Euroopan unioni kehotti elektroniikkayhtiöitä pitkään ottamaan käyttöön yleislaturin, mutta vapaaehtoisuus ei tuottanut tulosta. Siksi elektroniikkayhtiöt ovat joutuneet yhdenmukaistamaan laturinsa ja laitteensa pakon edessä.
EU-komission mukaan uudistuksen tavoitteena on irtaantuminen niin kutsutusta teknologialoukusta, jossa kuluttaja on riippuvainen yhdestä valmistajasta.
Muun muassa elektroniikkajätti Apple on käyttänyt laitteissaan omaa Lightning-liitintään, joka ei ole sopinut yhteen muiden valmistajien laturien kanssa.
Apple vastusti muutosta ja sanoi, että jyrkkä sääntely rajoittaa innovointia. USB-C-liittimet ovat kuitenkin olleet Applen käytössä iPhone 15 -mallista alkaen.
Parlamentin laskujen mukaan saman laturin käyttäminen useassa laitteessa säästää kuluttajilta vuosittain jopa 250 miljoonaa euroa.