Eriskummallinen nahkiainen on mielipiteet jakava syysherkku – tarjoaminen Kaarle Kustaalle oli paha virhe
Perinteinen syysherkku on palannut jälleen pöytiin, kun ammattikalastajat ovat laskeneet pyydyksensä Satakunnan, Pohjanmaan ja Meri-Lapin jokiin.
Nahkiaisessa on tietty ominaismakunsa, jota jotkut vierastavat, mutta monelle nahkiaissesonki on syksyn kohokohta. Herkullista ja arvokasta kalaa arvostetaan erityisesti Pohjanmaalla ja Satakunnassa. Maineikkaimman nahkiaiskunnan Nakkilan vaakunassakin ui nahkiainen.
Nahkiaiset myydään aina kypsennettynä. Nahkiaisen tuoreus ja maku varmistetaan säilyttämällä pyydystettyjä nahkiaisia ensin virtaavassa kylmässä vedessä pidettävässä sumpussa. Noin vuorokauden kuluttua nahkiaiset suolataan elävältä, ja veri nousee vaahtona astian pintaan.
Kuolleet nahkiaiset huuhdellaan runsaalla kylmällä vedellä veren valuttamiseksi pois. Veren pois saaminen suojaa nahkiaisia pilaantumiselta. Sen jälkeen nahkiainen paistetaan leppähaloilla ritilän päällä uunissa tai halstaroidaan avotulella.
Nahkiainen on rasvainen ja sitkeä kala, ja todella hidas kypsymään. Paistaminen kestää jopa noin 45–50 minuuttia.
Toinen perinteinen nahkiaisherkku on etikkanahkiainen, joka sekin paistetaan ennen säilömistä. Nahkiaisia on myös palvattu eli kylmäsavustettu.
Nahkiaisia myydään kappaleittain tai kerpuissa. Kappalehinta voi olla useita euroja. Kerpussa on 31 nahkiaista, joista yksi on käytetty kerpun sitomiseen.
Nahkiaisen pyynti on keskittynyt suomensukuisten kansojen pariin. Suomen lisäksi nahkiaisia pyydetään lähinnä Virossa ja Venäjällä. Karjalan kannaksella, jossa nahkiaisia kutsutaan silmuiksi, ruokaperinteeseen kuului useitakin nahkiaisruokia, esimerkiksi silmukeittoa ja silmupiirakkaa.
Myös Ruotsin hallitsijat kestitsivät ylhäisimpiä vieraitaan jo 600 vuotta sitten Nakkilasta pyydetyillä nahkiaisilla, joilla paikalliset talolliset maksoivat veronsa kuninkaalle.
Ruotsin nykyinen kuningas Kaarle XVI Kustaa ei kuitenkaan ihastunut suomensukuisten kansojen herkkuun. Kaarle Kustaa sai vain vaivoin niellyksi nahkiaiset, jotka Suomen pääministeri Kalevi Sorsa tarjosi hänelle lounaaksi.
Tellervo Koivisto kertoo muistelmissaan kuninkaan sittemmin toivoneen, ettei hänelle enää tuotaisi Suomessa eteen mitään niin kamalaa.
Nahkiainen on rauhoitettu huhtikuun 1. päivän ja elokuun 15. päivän välisen ajan. Nahkiaista pyydettiin aiemmin katajasta tai pajusta valmistetuilla merroilla, mutta viime vuosikymmeninä on alettu käyttää muovitettua metalliverkkoa.
Nahkiaisrysien käyttö yleistyi 1970-luvulta alkaen, ja nykyään rysillä saadaan noin 80 prosenttia koko saaliista.
Nahkiaisen nousuun vaikuttavat jokien virtaamat ja sää. Parhaimmillaan nousu on pimeinä myrskyöinä, mutta täydenkuun aikaa nahkiainen kavahtaa. Sisämaassa esiintyvää järvinahkiaista ei ilmeisesti lajin harvalukuisuuden ja pienen koon vuoksi pyydetä, vaikka sen liha on yhtä herkullista kuin merinahkiaisilla.
Nahkiainen elää elämänsä ensimmäiset 4–5 vuotta nahkiainen joessa toukkana, niin kutsuttuna likomatona. Sen jälkeen aikuinen nahkiainen elää 1–3 vuotta meressä ennen paluutaan kutemaan jokeen.
Sukukypsät nahkiaiset nousevat jokiin yleensä elo-lokakuussa, vaikka niiden kutu tapahtuu vasta seuraavan vuoden touko-kesäkuussa. Jokeen nousseet nahkiaiset paastoavat loppuelämänsä, koska niiden suoli on surkastunut jo jokeen nousua ennen.
Toisin kuin lohikaloihin kuuluvat vaelluskalat, nahkiainen ei ole jokiuskollinen. Kutu tapahtuu keväällä ja sen jälkeen kuteneet nahkiaiset kuolevat.
Ympyräsuisten luokkaan kuuluvat nahkiaiset syövät muun muassa pohjaeläimiä ja kaloja. Nahkiaiset imeytyvät saaliskalan kylkeen ja raastavat uhrin ihoa ja lihaksia. Nahkiaisen imujälkiä on tavattu muun muassa silakoista, kilohaileista, kuoreista ja muikuista.