Presidentti Niinistön rintakuva on sijoitettu Valtiosaliin
Eduskunta
Presidentti Sauli Niinistön rintakuva sijoitettiin Eduskuntatalon Valtiosaliin tiistaina. Salissa olivat entuudestaan niiden presidenttien rintakuvat, jotka toimivat aikanaan eduskunnan puhemiehinä. Niinistö oli puhemiehenä vuosina 2007–2011.
Valtiosalissa olivat jo aiemmin esillä Kaarlo Juho Ståhlbergin, Lauri Kristian Relanderin, Pehr Evind Svinhufvudin, Kyösti Kallion ja Urho Kekkosen rintakuvat.
Niinistöä esittävän pronssisen rintakuvan on tehnyt kuvanveistäjä Matti Peltokangas. Vastaava teos paljastettiin viime marraskuussa Presidentinlinnassa ja se herätti tuoreeltaan keskustelua siitä, muistuttaako se malliaan.
Peltokangas on tehnyt myös Valtiosalissa olevan Relanderin rintakuvan.