Esitys: Naton itärajalle kolme taisteluvalmista voimakeskusta
Natolla on suoraa rajalinjaa Venäjän kanssa noin 2 600 kilometriä, josta puolet Suomessa. Lisäksi liittokunnan ja Venäjän väliseen etulinjaan voidaan laskea joukko muita alueita, joihin Naton etulinjan puolustus tukeutuu tai jotka ovat Venäjän välittömässä vaikutuspiirissä.
Pitkä ja olosuhteiltaan vaihteleva etulinja on alttiina Venäjän erilaisille vaikutusyrityksille, myös sotilaallisille toimille. Ulkopoliittisen instituutin (Upi) tuoreen julkaisun mukaan Nato voisi kuitenkin halutessaan kääntää itäisen sivustan muodostaman uhkan omaksi edukseen.
Tutkijoiden mukaan tämä tapahtuisi vahvistamalla puolustusta etulinjan eri alueilla ja rakentamalla uskottava yhtenäispelote yhdessä selustasta varmistettavan tuen kanssa. Näin Venäjälle luotaisiin vakava strateginen ongelma, jota sen pitäisi yrittää ratkaista venyttämällä ja jakamalla omia resurssejaan kaikkialle omaan etulinjaansa.
Taustalla oleva tavoitteen mukaisesti Naton pitäisi kyetä ja ryhtyä vastatoimiin, jos Venäjä aloittaisi vihamieliset toimet jollain etulinjan alueella.
Tämän lisäksi etulinjassa pitäisi olla tutkijoiden mukaan valmiutta ”puolustukselliseen eskalaatioon”. Eli jos Venäjä keskittäisi joukkoja Naton rajalle pohjoisessa, Nato vastaisi siihen omilla vahvistuksilla pohjoisessa, mutta voisi myös samalla aloittaa suuret sotaharjoitukset etulinjallaan etelässä.
Tutkijat tarkastelevat Naton etulinjaa arktisen alueen, Itämeren alueen ja Mustanmeren alueen kautta. Liittokunnan näkökulmasta Itämeren alue on tutkijoiden mukaan ensisijainen väylä Venäjän mahdolliselle sotilaalliselle paineelle Naton etulinjaa kohtaan.
Tutkijoiden peräämä puolustuksen ja pelotteen vahvistaminen edellyttäisi sotilaallisten voimakeskusten (subregional stronghold) rakentamista jokaiselle kolmelle etulinjan alueelle. Käytännössä tämä tarkoittaisi Suomessa ja muissa etulinjan maissa olevien FLF-maajoukkojen vahvistamista siten, että ne olisivat taisteluvalmiita ja kykenisivät torjumaan Venäjän hyökkäyksen.
Alueellisten voimakeskusten rakentamisessa pitäisi hyödyntää Naton jäsenmaiden välistä työnjakoa niiden sijainti ja sotilaalliset kyvyt huomioiden. Tämä tehostaisi Euroopassa hajallaan olevien kyvykkyyksien hyödyntämistä ja edistäisi eurooppalaisten liittolaisten pyrkimystä ottaa itse ensisijainen vastuu oman alueensa tavanomaisesta puolustuksesta.

Tutkijoiden mukaan Natossa on jo liikuttu sotilaallisesti edellä kuvattuun suuntaan alueellisten puolustussuunnitelmien myötä, mutta poliittisella tasolla linjaa ei ole vielä muotoilu riittävän selkeästi. Muutoksen jatkaminen edellyttäisi voimakasta poliittista johtajuutta ja varmasti myös koettelisi Naton jäsenmaiden yhtenäisyyttä.
– Poliittinen tilaisuus ja strateginen mahdollisuus näiden monimutkaisten ja vaikeiden keskustelujen käymiseen on nyt, kun liittolaiset ovat keskittyneet Venäjän uhkaan ja Venäjä on sotilaallisesti kiinni sodassa Ukrainassa, tutkijat kirjoittavat.
Tutkijoiden mukaan kerroksittainen etulinja toimii myös muiden, paremmin Venäjältä suojassa olevien Nato-maiden suojana. Näiden selustassa olevien maiden sitoutuminen ja osallistuminen on ratkaisevaa, mikäli pitkä etulinja aiotaan kääntää Naton eduksi. Koko euro-atlanttisen turvallisuuden varmistaminen alkaa etulinjasta, missä sitä voidaan puolustaa ja missä se voidaan myös menettää, tutkijat kirjoittavat
Upin julkaisun ovat kirjoittaneet vanhemmat tutkijat Iro Särkkä ja Matti Pesu sekä tutkija Joel Linnainmäki. Julkaisu on ensimmäinen osa Maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan rahoittamassa Suomi Naton etulinjan maana -hankkeessa, jossa tutkitaan Naton etulinjan maiden puolustuspolitiikkaa ja näiden maiden kanssa tehtävän puolustusyhteistyön mahdollisuuksia Suomelle.