Pitäisikö olympialaiset saada Suomeen? – Hallitus selvityttää asiaa, mutta tiellä on monta mutkaa

Urheilu

Tunnelma on tiivis, kun maailman kovimmat hiihtäjät lykkivät Rukan hiihtostadionin loppusuoraa toinen toisensa perään.

Maailmancupin kisaviikonloppu on kerännyt paljon yleisöä. Kannustushuudot raikuvat ja ilmassa tuoksuu vastapaistettu muikku.

Kisa-alueen vieressä, Hotelli Rukan Kaarnan ravintolasalissa ulkomaisiin kisa-asuihin pukeutuneet nuoret naiset ja miehet lappovat suihinsa urheilijamaisen suuria ruoka-annoksia.

Yrittäjä Marjo Määttä näpyttelee nurkkapöydässä tietokonetta. Tämä on hänelle kiireistä aikaa. Urheilukatsomoon hän ei ehdi.

– Lähes yötä päivää paiskitaan töitä. Meillä on koko kapasiteetti ihan täynnä, hän naurahtaa.

Urheilijat, valmentajat ja huoltajat ovat majoittuneet Määtän hotelli-, mökki-, ravintola- ja elämyspalveluita tarjoavan yrityksen tiloihin jo parin viikkoa ennen kisoja. Moni jää vielä viikoksi mittelöiden jälkeenkin.

Heidän lisäkseen tulevat katsojat sekä monet yritysvieraat, jotka järjestävät kokouksiaan kisaviikonlopun yhteyteen.

– Tämä on todella tärkeä jakso meille taloudellisesti, eurotasolla puhutaan kymmenistä tuhansista euroista, sanoo aviopuoliso Vesa Määttä.

Ilman kisoja loka-marraskuu olisi Rukalla hyvin hiljaista aikaa, sillä ruska menee ohi syyskuussa ja laskettelusesonki pyörähtää kunnolla käyntiin vasta joulukuussa.

– Olisi hyvin vaikeaa keksiä tilalle muuta houkutinta, jos kisoja ei järjestettäisi, Marjo Määttä summaa.

Rukan kisojen positiiviset vaikutukset eivät jää pelkästään Määtän pariskunnan onneksi.

Vuonna 2016 tehdyn Kajaanin ammattikorkeakoulun selvityksen mukaan kisaviikonlopun aikaan saama matkailukulutus oli Kuusamon alueella kokonaisuudessaan yli miljoona euroa.

Matkailutulosta noin puolet tuli urheilujoukkueiden kulutuksesta ja toinen puoli yleisön ja median edustajien kulutuksesta.

Eniten tuloja kertyi juuri matkailu- ja ravintola-alalle. Myös vähittäiskauppa kuului selkeisiin hyötyjiin.

– Suurin etu kisoista on Kuusamon saama näkyvyys. Isot kansainväliset televisioyhtiöt välittävät kisat jopa
50–100 miljoonalle televisiokatsojalle Keski-Euroopassa, Kuusamon kaupunginjohtaja Jouko Manninen sanoo.

Vuonna 2016 kaupunki joutui remontoimaan Rukan hyppyrimäkeä miljoonalla eurolla. Muuten kaupunki olisi menettänyt sekä yhdistetyn että mäkihypyn maailmancupit.

Vaikka summa oli suuri, Mannisen mukaan investointi kannatti. Jokavuotiset kisat maksavat summan moninkertaisesti takaisin, hän näkee.

Rukan kisat ovat yksi esimerkki kansainvälisen tason kilpailutapahtumista, joita halutaan Suomeen kovasti lisää.

Yksi syy on nimenomaan taloudellinen: kisat tuovat tuloja ja lisäävät näkyvyyttä, sanoo entinen alppihiihtäjä Janne Leskinen.

Näkemystä alleviivaa hänen tekemänsä vaikuttavuusselvitys Lahden vuoden 2017 hiihdon MM-kisoista. Selvityksen mukaan kisat toivat alueelle 25 miljoonaa euroa.

Leskinen työstää tällä hetkellä kansallista suurtapahtumastrategiaa, jossa on tarkoitus selvittää, millaisia urheilukisoja Suomen kannattaisi järjestää, millaisia hyötyjä ne toisivat ja kuinka paljon niihin kannattaisi sijoittaa rahaa ja resursseja.

Leskinen haluaa selkeän mallin siitä, miten kisoja voitaisiin hakea koordinoidusti ja ammattimaisesti. Sille on tarvetta, sillä kilpailu suurkisoista on maailmalla kiristynyt.

– Aiemmin meillä ei ole ollut mitään yhteistä projektia, vaan lajiliitot ja kaupungit ovat itsekseen hakeneet omia kansainvälisen tason kilpailujaan. Sillä tyylillä ei enää maailmalla pärjää.

Leskinen jakaa mahdolliset kisahankkeet kolmeen tasoon. Ensimmäiseen kuuluvat sellaiset Suomessa jo järjestettävät kansainväliset tapahtumat, joista kannattaa pitää kiinni. Rukan kisat ovat yksi esimerkki tästä.

Toiseen kategoriaan kuuluvat ajoittain järjestettävät arvokisat, joiden hakemista jatkossakin on syytä pohtia. Tähän joukkoon voi laskea esimerkiksi hiihdon, jääkiekon, yleisurheilun ja taitoluistelun MM-kisat, joita Suomi on järjestänyt ennenkin.

Kolmanteen tasoon Leskinen laskee isot kansainväliset tapahtumat, joita Suomessa ei ole aiemmin järjestetty tai jotka muuten vaativat poikkeuksellisen isoja kansallisia ponnisteluja.

– Voisiko Suomeen saada esimerkiksi Formula 1 -kisoja tai tenniksen ATP-turnausta? Entä olisivatko olympialaiset hyvä diili Suomelle, Leskinen kysyy.

Viimeksi mainittu kolmas taso on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen, sillä hallitus ilmoitti marraskuussa teettävänsä Olympiakomitealla selvityksen, voitaisiinko olympialaiset järjestää tulevaisuudessa Suomessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi selvitykselle 18 000 euron rahoituksen. Tammikuussa valmistuvaksi suunnitellun selvityksen valmistelee olympia- ja paralympiakomiteoista sekä valtion liikuntaneuvostosta koottu erillinen ohjausryhmä. Leskinen toimii selvityksen esittelijänä.

– Lähinnä se tarkoittaa tiedonhankintaa. Haluamme faktapohjaista julkista keskustelua, mitään lopullista kyllä–ei-vastausta ei ole tulossa, Leskinen toppuuttelee.

Kansainvälinen olympiakomitea linjasi neljä vuotta sitten Agenda 2020 -nimellä tunnetut tavoitteensa, joiden mukaan tulevaisuuden olympiakisoissa pitäisi korostua ekologisuus, eettiset arvot, kustannustehokkuus ja läpinäkyvyys.

Leskisen mukaan tarkoitus on selvittää, mitä uudet tavoitteet tarkoittavat Suomen kannalta ja ovatko ne sellaisia, että Suomi voisi edes harkita olympiakisojen järjestämistä.

– Joskus paljon myöhemmin pitäisi tarvittaessa tehdä oikeasti iso selvitys, jossa pohdittaisiin, kannattaako Suomen todella hakea kisoja.

Vanhalla systeemillä olympiakisojen järjestäminen olisi Suomelle hyvin haasteellinen, oikeastaan lähes mahdoton ajatus.

Esteitä aiheuttaa jo pelkkä raha. Talviurheilun mekkana tunnettu Norjan Oslo vetäytyi vuoden 2022 kisojen hakuprosessista kustannussyistä, vaikka maa tunnetaan öljyvaroistaan ja urheiluinnokkuudestaan.

Se herätti maailmalla voimakasta arvostelua olympialiikettä kohtaan. Kisojen nähtiin tulleen aivan liian isoiksi ja kalliiksi.

Moni kysyi, onko olympialaisten järjestämisestä tullut johtajakeskeisten valtioiden yksinoikeus. Niillä kun tuntuu riittävän rahaa kuin pohjattomasta kaivosta. Kisat ovat epädemokraattisille maille keino kiillottaa maailmalla tahriintunutta imagoaan.

Vuoden 2022 kisat sai Kiinan Peking, vaikkei siellä ole edes lunta. Vuoden 2014 olympialaiset Venäjän Sotshissa muistetaan järjettömiin lukemiin yltäneistä kustannuksista, sortuvaan mäkeen rakennetuista hyppyrimäistä ja valtiojohtoisesta dopingjärjestelmästä.

– Hyvä kysymys onkin, kuinka totta KOK:n uudet tavoitteet ja Agenda 2020 -puheet ovat. Myös sitä täytyy pohtia kunnolla, Leskinen sanoo.

Talviolympialaisten kohdalla Suomella ei ole myöskään esimerkiksi vuoria, joita alppilajien järjestäminen vaatii.

Kisat pitäisikin järjestää kahdessa tai useammassa maassa. Se on ollut paperilla mahdollista jo pitkään, mutta käytännössä niin ei ole käynyt.

Esimeriksi Helsingin ja Norjan Lillehammerin yhteishaku vuoden 2006 kisojen saamiseksi ei saanut KOK:ssa kannatusta.

– Paljon oppia saamme siitä, kun Tukholma hakee vuoden 2026 olympialaisia yhdessä Latvian kanssa. Niiden kisojen kohdalla uudet hakukriteerit ovat ensimmäistä kertaa käytössä.

– Oikein hyvä, että asiaa selvitetään, kansanedustaja Tuomo Puumala (kesk.) sanoo.

Hän ei halua tyrmätä ajatusta Suomessa järjestettävistä olympialaisista, mutta asiaan liittyy niin paljon kysymysmerkkejä, ettei hän voi niitä myöskään suoraan tukea.

Puumala toivoo, ettei keskustelu asiasta jumittuisi juupas eipäs -väittelyksi.

– Olympialaiset olisivat monella tavalla kiinnostava hanke, mutta vielä on liian epävarmaa, kuinka oikeasti ne ovat muuttumassa. Siksi tämä selvitys on tehtävä, että onko kunnon keskustelua järkevää edes aloittaa.

Kansanedustaja Sari Essayah (kd.) on luottavaisempi olympialiikkeen muutoksen suhteen, mutta hänkin kaipaa lisätietoa Suomen mahdollisuuksista vastata niihin.

Essayah on entinen huipputason kilpakävelijä ja Kansainvälisen olympiakomitean suomalaisjäsen.

Hänen mielestään selvitys pitäisi liittää osaksi laajempaa yhteiskunnallista kokonaisuutta, jossa pohditaan esimerkiksi sitä, miten liikuntapaikkoja aiotaan tulevaisuudessa rakentaa.

– KOK:n yksi tavoite on, että kilpailupaikat voisivat palvella alueen asukkaita myös kisojen jälkeen. Siinä Suomen pitää olla realisti, mihinkään älyttömyyksiin ei pidä lähteä mukaan.

Suomella olisi Essayahin mukaan monia vahvuuksia tulevaisuuden olympialaisten hakuprosesseissa. Demokraattiset rakenteet ovat vahvat, korruptiota on vähän, maa on turvallinen ja ekologinen ajattelukin on pitkällä. Suomi on myös perinteisesti kerännyt kiitosta isojen kansainvälisten tapahtumien järjestäjänä.

Siksi selvitys on hänen mielestään aiheellista tehdä, jotta mahdollisen kisahankkeen realistisuus tulee selville.

Iso kysymys on se, kuka kisojen järjestelyt maksaisi.

Vaikka Lahden MM-kisat olivatkin menestyksekkäät aluetaloudelle, tarkoitti se kisojen päävastuulliselle, Suomen Hiihtoliitolle 1,6 miljoonan euron tappiota.

Kisajärjestäjien mukaan tappiot aiheutti tavoitteiden alle jäänyt lipunmyynti sekä ennakoitua suuremmat kustannukset.

Suomessa se käynnisti keskustelun siitä, kenen vastuulla tappioiden maksaminen olisi järkevintä olla.

Leskisen mukaan keskustelu on enemmän kuin tarpeen. Yksittäisten lajiliittojen näkökulmasta järjestelmä on hyvin epäreilu. Se estää liittoja ja kaupunkeja hakemasta kisoja, koska riskit ovat niin suuret, Leskinen näkee.

– Jos aluetalouden keräämät hyödyt ovat näin mittavat, olisiko kohtuullista, että aluetalous myös vastaisi ainakin osasta kuluja. Kuka aluetaloutta sitten edustaa, se on toinen kysymys.

Tuomo Puumalan mielestä asiaan pitäisi saada pikainen ratkaisu.

– Lajiliitot ovat muutenkin tiukilla, ei heidän harteilleen voi kaikkea sälyttää. Yhteiskunnan on lähdettävä jollain tavalla mukaan, muuten suurtapahtumia jää Suomeen syntymättä.

Olympialaiset olisivat kuitenkin sen verran iso tapahtuma, ettei niiden järjestämistä voisi kuvitellakaan ilman valtion mittavaa panosta.

Oltaisiinko sellaiseen poliittisesti valmiita? Essayah ja Puumala ovat haluttomia sitä arvailemaan. Ensin pitää saada tarkempaa tietoa pöytään.

Molemmat ovat kuitenkin sitä mieltä, että viiden renkaan kisat olisivat onnistuessaan merkittävä kansallista itsetuntoa kohottava tekijä Suomelle.

Leskinen ajattelee samoin. Olympiakisat yhdistävät kansaa.

Liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen Jyväskylän yliopistosta ei kuitenkaan näkemykselle lämpene.

– Eivät olympialaiset enää nykypäivänä palvele sellaisia teemoja. Sotien jälkeen vuonna 1952 kansalliselle identiteetille oli järisyttävän hieno asia, että kisat voitiin järjestää Helsingissä, mutta sama idea ei pelitä 2000-luvulla.

Itkosen mukaan sitä pitäisi pohtia erityisen tarkkaan, ketä jättimäisten kisojen järjestäminen pohjimmiltaan palvelisi.

– Jos kisat tulisivat Suomeen, silloin olisi ihan aiheellista kysyä, että eikö näitä meidän kaikkien yhteisiä veroeuroja olisi voinut käyttää ennemmin hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon ja yhteiskunnan vähäosaisten auttamiseen.

Itkonen ei usko, että olympialiike olisi aidosti muuttumassa. Suuriin puheisiin ja mahtipontisiin lupauksiin on jouduttu pettymään liian monta kertaa.

– Niin se vain menee nyt ja aina, että talouden logiikka ja isot vaatimukset pyörittävät olympialaisia. Niistä halutaan isoja voittoja. On naiivia ylläpitää sellaisia kuvitelmia, että voisimme tehdä asiat Suomessa jotenkin toisin.

Rukan hiihtostadionin vieressä sijaitsevassa mediakeskuksessa käy kuhina.

Suomen maastohiihtomaajoukkue pitää tiedotustilaisuuttaan. Urheilijat kertovat syksyn harjoitteluistaan ja kauden odotuksistaan. Media tenttaa ja salamavalot räpsyvät.

Mitähän urheilijat ajattelevat siitä, että olympialaiset saataisiin joskus Suomeen?

– Olisihan sillä valtavan iso merkitys, kaksinkertainen olympiahopeamitalisti Kerttu Niskanen sanoo hymyillen.

Hänen mielestään kotimaassa järjestettävät olympiakisat ovat ”joka urheilijan unelma”, joka sattuu harvan kohdalle.

Samaa mieltä on sprintin olympiafinaalissa viime talvena hiihtänyt Ristomatti Hakola.

– Ilolla hiihtäisin, jos kisat tulisivat Suomeen oman urani aikana, hän virnistää.

Molemmat kuitenkin sanovat tiedostavansa sen hyvin, että olympialaiset ovat jättimäisen kallis operaatio, jota ei noin vain tänne saada. Kotimaassa järjestettäviä kansainvälisiä kilpailuja he tahtovat silti puolustaa.

– Siinä on vain jotain ainutlaatuista, kun yleisö kannustaa omia hiihtäjiään suomeksi. Urheilijana siitä saa paljon virtaa, mutta tuntuu, että se merkitsee paljon myös katsojille, Kerttu Niskanen sanoo.