Panimolakko uhkaa toteutua – Sinebrychoff ja Olvi: Juomia riittää silti myyntiin
Kuusipäiväinen panimolakko uhkaa alkaa sunnuntaina, sillä elintarvikealan työriitaan ei ole saatu sopua. Valtakunnansovittelija kertoo, että työriidan sovittelu jatkuu lauantaina.
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto (SEL) hylkäsi torstaina annetun sovintoesityksen.
– Emme voi hyväksyä sovintoehdotusta, jossa leipomoalan työntekijöiden työaikoja heikennettäisiin kohtuuttomasti niin, että työnantaja voisi yksipuolisesti määrätä työntekijälle yhdeksän tunnin työpäivät tai kuusipäiväiset työviikot, SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoi tiedotteessa perjantaina.
– Lisäksi työntekijä tietäisi tulevat työvuoronsa varmaksi vasta viikkoa ennen, mikä vaikeuttaisi työntekijän elämää merkittävästi, Kuntonen jatkoi.
Työnantajia edustava Elintarviketeollisuusliitto (ETL) hyväksyi tahollaan esityksen.
– Sovintoehdotuksessa leipomoalan työehtosopimukseen olisi tuotu vuorotyön tekijöille 100 prosentin yötyölisä, joka muilla toimialoilla on noin 30 prosenttia, ETL:n työ ja osaaminen -edunvalvontakokonaisuutta johtava Anne Somer sanoi tiedotteessa.
Jos sopua ei synny, noin tuhatta Hartwallin, Olvin ja Sinebrychoffin panimotyöntekijää koskeva lakko alkaa sunnuntai-iltana.
Jos kolmen suuren panimon lakko toteutuu, se näkyisi Sinebrychoffin tuotteiden kuluttajille vain hyvin vähän, arvioi yrityksen kaupallinen johtaja Henri Tahvanainen.
Myös Olvin tuotteiden saatavuus olisi lakon aikana hyvä, sanoo Olvin viestintäpäällikkö Janna Viisterä.
Sinebrychoff on tällä viikolla varautunut päivittäistavarakaupan kanssa mahdolliseen panimolakkoon. Tuotteiden tilauskuormia ja varastoja on kasvatettu. Panimo on järjestänyt lisäkuljetuksia myös ravintoloille.
Samoin Olvin asiakkaat ovat kasvattaneet juomavarastoja.
Jos lakko toteutuu, se saattaisi Tahvanaisen mukaan aiheuttaa pieniä puutteita harvinaisempien tuotteiden saatavuuteen.
STT ei tavoittanut aamupäivällä Hartwallia kommentoimaan tilannetta.
SEL on antanut varoituksia myös muista lakoista. Kolmeatoista liha-alan työpaikkaa ja valmisruokatehdasta koskeva lakko, joka koskisi noin 4 000:ta muun muassa Atrian, HKFoodsin ja Saarioisen työntekijää, on siirretty alkamaan 8. huhtikuuta.
Somer pitää SEL:n sovintoesityksen hylkäämistä vastuuttomana ja sanoo sen vaarantavan työntekijöiden työpaikat.
– Varsinainen kiistakysymys koskee leipomoita, mutta lakkoon ollaan laittamassa panimot. On nurinkurista ja täysin poikkeuksellista, että panimoita rangaistaan, jotta leipomoalalle saataisiin muita parempi työehtosopimus ja yleisen linjan ylittävä ratkaisu, Somer kommentoi.
SEL:n mukaan heikennykset työaikoihin leipomoalalla johtaisivat heikennyksiin myös muilla elintarvikealoilla.
– Jos hyväksymme pitkät työpäivät ja kuusipäiväiset työviikot työnantajan määräyksellä leipomoalalle, ne ovat todennäköisesti edessä muillakin elintarvikealan työntekijöillä. Olemme huolissamme työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista, jos heikennykset työaikoihin menevät läpi ja samalla vapaapäivät vähenevät, kun työnantaja saisi maksaa osan työajan lyhennysvapaista rahana, Kuntonen sanoi.
Leipomolakko uhkaa kuun vaihteessa. Lakossa olisivat samat Fazerin, Lantmännen Unibaken ja Vaasanin työntekijät, jotka olivat lakossa viime viikolla.
SEL hylkäsi viime viikolla aiemman sovintoehdotuksen. Liiton mukaan se olisi muun muassa tuonut elintarvikealan työntekijöille yleisen linjan alittavat palkankorotukset.
ETL puolestaan kertoi, että se olisi hyväksynyt ehdotuksen.
Liitot neuvottelevat leipomoalan, liha-alan, meijerialan, panimo- ja virvoitusjuoma-alan sekä muun elintarviketeollisuuden työehtosopimuksista. Niiden piirissä on noin 25 000 työntekijää.