Pääministeri Orpo: Itämerellä seilaava Venäjän varjolaivasto on saatava pysäytettyä
Itämerellä seilaava Venäjän varjolaivasto on myös ympäristöturvallisuuskysymys, sanoi pääministeri Petteri Orpo (kok.) tapaninpäivänä.
Cookinsaarten lipun alla seilaavaa Eagle S -öljytankkeria epäillään Viron ja Suomen välisen sähkönsiirtokaapelin vaurioittamisesta joulupäivänä. Alus kuuluu Tullin mukaan Venäjän varjolaivastoon. Varjolaivastolla tarkoitetaan, että laiva ei kuulu länsimaiden tunnustamien vakuutusten piiriin.
Orpon mukaan kaapelivauriosta on oltu yhteydessä myös Naton ja EU:n suuntaan. Hänen mukaansa Itämeren turvallisuudesta on huolehdittava yhdessä.
Varjolaivaston pysäyttämiseksi on Orpon mukaan löydettävä keinoja.
– Varjolaivasto hoitaa rahaa Venäjän sotakassaan, ja se on saatava pysähtymään, Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa.
Joitakin toimenpiteitä varjolaivaston suhteen on jo tehtykin. Laivoilta on esimerkiksi alettu pyytämään Itämerellä vakuutustodistuksia. Orpon mukaan laivoja listataan koko ajan myös pakotelistoihin.
Orpon mukaan kaapelivauriosta epäillyn aluksen siirtäminen Suomen aluevesille ja tutkinnan nopea aloittaminen on vahva viesti myös ulospäin siitä, että asioihin tartutaan päättäväisesti.
Pääministeri pitää sähkönsiirtokaapelin katkeamista kuitenkin vakavana asiana vastaavien tapahtumien ketjussa. Sähkönsiirtokaapelin lisäksi neljä tietoliikennekaapelia on vaurioitunut.
– Kriittisen infrastruktuurin turvallisuutta on pohdittava vakavasti, Orpo sanoi.
Orpon mukaan viestiliikenteen ja sähköverkkojen toimiminen vaurioista huolimatta on merkki siitä, että Suomessa on vahva huoltovarmuus.
Presidentti Alexander Stubb kertoi aiemmin torstaina saaneensa katsauksen Suomenlahden kaapelirikosta poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäeltä, keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardotilta ja Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassiselta. Stubb kertoi viestipalvelu X:ssä seuranneensa tilannetta tiiviisti pääministeri Petteri Orpon kanssa.
Stubbin mukaan Venäjän varjolaivastoon kuuluvien alusten aiheuttamat riskit on pystyttävä torjumaan.