Pääkaupunkiseudun valtuustot yhdestä suusta: Sote- ja maakuntauudistusta ei pidä hyväksyä
Pääkaupunkiseutu kaivautui torstaina yhä syvemmälle sote-kriittisiin poteroihinsa.
Pääkaupunkiseudun kaupunkien valtuustot ovat yhtä mieltä siitä, että maan hallituksen esitystä sote- ja maakuntauudistukseksi ei voi hyväksyä nykyisessä muodossaan.
Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginvaltuustot sanovat yhteisessä lausuntoehdotuksessaan, että eduskunnan käsiteltävänä oleva maakunta- ja sote-uudistus ei riittävästi toteuta sille asetettuja tavoitteita.
Lausuntoehdotus julkaistiin torstaina kaupunginhallitusten maanantain kokousten esityslistalla. Lausunto on vielä hyväksyttävä kaupunginhallituksissa ja lopullisen kantansa kaupungit muodostavat kokouksessaan 15. toukokuuta Vantaalla. Todennäköisesti kanta ei kuitenkaan muutu.
Kaupunginvaltuustojen mielestä kokonaisuuden toteuttamiseen sisältyy enemmän riskejä kuin sen toteuttamatta jättämiseen. Koko maalle yhtäläisen mallin ja aikataulun sijasta pitäisi huomioida erilaiset tarpeet.
– Uudenmaan maakunta on muihin maakuntiin verrattuna väestöpohjaltaan valtava. Uudistuksen edellyttämä nykyisten organisaatioiden yhdistäminen olisi suurin Suomessa koskaan tehty fuusio, joka koskee noin 55 000 henkilöä ja 6 miljardin euron taloutta, lausunnossa sanotaan.
Valtuustojen mielestä uuden hallintorakenteen luominen johtaa pääkaupunkiseudun palvelujen kehittämisessä saatujen kustannussäästöjen menettämiseen.
Lausunto on määrä toimittaa eduskuntaan, kun se on hyväksytty.
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikkoa (kesk.) kannanotto ei yllättänyt.
– Pääkaupunkiseudun puheenvuorot uudistuksesta ovat noudatelleet pitkään tämän tyylistä linjaa. Käyn huomenna itse tapaamassa Helsingin kaupungin keskeistä sote-virkajohtoa, ja toivon siellä kuulevani tästä kannanotosta lisää, Saarikko sanoi torstaina STT:lle.
Saarikon mukaan on selvää, ettei näin suuri uudistus ole riskitön.
– On ihan selvää, että näin valtava muutos tulee tarkoittamaan pitkän aikavälin laajaa ja vaativaa toimeenpanoa. Hallituksen vahva viesti on, että näin ison mittakaavan uudistus pitää Suomessa vihdoin saada liikkeelle koko Suomen näkökulmasta.
Kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk.) piti hänkin pääkaupunkiseudun vastustusta odotettuna.
– Lausuntoehdotus oli hyvin samansuuntainen, mitä Helsingin kaupungilla oli jo aiemmin. Meidän on tehtävä kansallinen ratkaisu, ja sellaisessa ei ole mahdollista, että olisi erikseen pääkaupunkiseudulla ja suurilla kunnilla omat ratkaisut ja sitten muilla maakunilla taas omansa, Vehviläinen kommentoi STT:lle.
– Peruslähtökohtana on se, että on kansallinen ratkaisu ja samanlainen malli. Toimeenpanossa pitää pystyä sitten ottamaan huomioon niitä erikoishuolia mitä missäkin maakunnassa on, ministeri jatkaa.