Oulaskangas toi väliaikaiset potkut – Tällaisia rangaistuksia perussuomalaiset ja kokoomus jakoivat
Perussuomalaisten ja kokoomuksen eduskuntaryhmät antoivat varsin poikkeukselliset rangaistukset Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksestä vastoin hallituksen linjaa äänestäneille kansanedustajille.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä erotti Mikko Polvisen ryhmästä tammikuun loppuun asti, kertoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kokouksen jälkeen.
– Hän voi uusien valtiopäivien alussa hakea ryhmän jäseneksi uudestaan, jos toiminta on korjautunut, Mäkelä sanoi.
Hän huomautti, että Polvisella oli jo ennestään kaksi vakavaa varoitusta aikaisemmasta äänestyskäyttäytymisestä, mikä osaltaan johti ankaralta vaikuttavaan rangaistukseen.
Mäkelän mukaan ryhmässä annettiin voimakasta kritiikkiä Polvisen käyttäytymisestä ja osan mielestä rangaistuksen olisi pitänyt olla vielä kovempi.
Pääasiallinen motiivi määräaikaiselle erottamiselle oli Mäkelän mukaan se, että ryhmän yhtenäisyys on kärsinyt Polvisen toiminnasta.
– Ryhmän edustajat joutuvat puolustamaan kentällä vaikeitakin hallituksen päätöksiä ja sitten joku äänestää niistä toisella tavalla.
Mäkelä sanoi Polvisen olevan rangaistuksen kärsittyään tervetullut takaisin ryhmään, jos hän pystyy toimimaan niin kuin hallituspuolueessa toimitaan ja ryhmä hänet haluaa takaisin ottaa.
Polvisen valiokuntapaikkoihin ei tule tässä vaiheessa muutoksia.
Polvinen sanoi ennen päätöstä eduskuntaryhmän kokouksesta poistuessaan, että ryhmä käsittelee asioita hyvin reilusti ja hän tuli kuulluksi.
– Asianmukainen prosessi, hän sanoi.
– Se on hyväksyttävä, mitä sieltä annetaan.
Kokoomuksen kansanedustaja Juha Hänninen erotettiin eduskuntaryhmästä kuukauden määräajaksi.
Hänninen kertoi asiasta toimittajille poistuessaan eduskuntaryhmän kokouksesta. Hän kommentoi erottamisen olevan ryhmän sääntöjen mukaista toimintaa, koska hänellä on jo kaksi varoitusta samasta asiasta.
Kysyttäessä asiasta Hänninen vastasi, ettei ole vielä päättänyt, palaako kokoomuksen ryhmään rangaistuksen päätyttyä. Hän kertoi, että häntä on myös pyydetty mukaan muihin ryhmiin.
– Tuntuu tietysti ihan hyvältä, että on kysytty, mutta en vakavasti harkitse kyllä sellaista asiaa, Hänninen sanoi.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra sanoi, että asiasta käytettiin useita puheenvuoroja ja ryhmä oli päätöksessään yksimielinen. Rangaistuksen aikana Hänninen ei saa osallistua ryhmän toimintaan.
Niin ikään Oulaskankaan yöpäivystyksen puolesta äänestäneelle Janne Heikkiselle annettiin varoitus.
– Heikkisellä oli vain huomautus, ei kahta varoitusta, Kopra sanoi.
Kansalaisaloitteessa vaadittiin Oulaisissa Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen mahdollistamista.
Kaikki kansalaisaloitteen hylkäämistä vastaan äänestäneet hallituspuolueiden edustajat tulevat Oulun vaalipiiristä, missä Oulaskankaan sairaala sijaitsee.