Nyt tarkkana: Tiet ovat erittäin liukkaita, ilmatieteenlaiton varoittaa
Jalankulku- ja liikennesää on lauantaina kehno eteläisessä ja keskisessä Suomessa.
Ilmatieteen laitos on antanut varoitukset huonosta ajokelistä ja liukkaista jalkakäytävistä suureen osaan eteläistä ja keskistä Suomea. Päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki kertoo STT:lle, että jalkakäytävillä olevan jään päälle on muodostunut vesipinta, joka tekee teistä liukkaita.
– Tämän päivän aikana Suomeen saapuu etelästä matalapaineen keskus, joka tuo lisää vesisadetta ja pohjoisemmaksi lumisadetta. Sen takia on annettu varoitus myös huonosta ajokelistä, hän sanoo.
Sadealue saavuttaa etelärannikon iltapäivällä. Tampereen ja Jyväskylän seuduille se saapunee alkuillasta.
– Ennusteen mukaan suurimmat lumisateet tulevat Hämeen alueelle, jossa voi tulla kymmenisen senttiä lunta. Etelärannikolla ja kaakossa sade tulee vetenä tai räntänä, ja sitä voi tulla yli 10 millimetriä.
Myös Helsingin kaupungin pelastuslaitos varoitti autoilijoita aamulla pääkaupunkiseudun teiden liukkaudesta.
– Autoilijat tarkkana! Pääkaupunkiseudulla on mustaa jäätä kaikkialla, tien pinta näyttää märältä, mutta on erittäin liukas, pelastuslaitos kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Lauantaiaamuna pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa tapahtui liukkauden vuoksi muutamia liikenneonnettomuuksia ja ulosajoja.
Etelärannikolle on annettu lauantaille myös tulvavaroitus. Sateet ja lumen sulaminen voivat Ilmatieteen laitoksen mukaan aiheuttaa hulevesitulvia, kun lumi ja jää tukkivat viemäreitä.
Lauantaina maan etelä- ja keskiosissa lämpötilat ovat muutaman asteen plussan puolella.
– Sadealueen tullessa päälle lämpötilat vähän laskevat, nollaan tai hieman sen alapuolelle, etenkin keskisessä Suomessa, Rauhamäki sanoo.
Myös pohjoisessa lämpötila pysyttelee plussan puolella.
Samankaltainen lauha sää jatkuu myös sunnuntaina. Lauantaina Suomeen saapuva sadealue väistyy Rauhamäen mukaan suurimmilta osin itään yön aikana.
– Huomenna (sunnuntaina) lounaasta saapuu uusia sadekuurotyyppisiä sateita maan lounaisosaan, josta ne levittäytyvät sisämaan puolelle. Maan pohjoisosassa liikkuu enemmänkin lumi- tai räntäsadekuuroja.
Vielä kaikki lumet eivät siis sula pois. Eteläisessäkin Suomessa lunta on vielä 20–50 senttimetriä.
– On epätodennäköistä, että se kaikki katoaisi, Rauhamäki sanoo.