Näkökulma: Rinteen punamullassa voi tulla salkkuyllätyksiä 

Kauan kaivattu opetusministeriö on keskustan ulottuvilla, mutta salkku kiinnostaa muitakin, Pekka Pohjolainen huomauttaa Näkökulmassaan
Hallitusneuvottelut

Uudenlainen hallituspohja saattaa avata mukana oleville puolueille uusia uria ministerisalkkujen ja niihin tungetun vallan jaossa.

Kakkospuolue keskustalle tulossa oleva valtiovarainministerin salkku antaisi talous- ja työllisyyspolitiikan ja verotuksen avaimet, budjettien valmisteluvallan ja tärkeän vaikuttamispaikan EU:n rahaministerien pöydässä.

Keskustalle tilanne on uusi, sillä puolue ei ole EU-aikana valtiovarainministerin salkkua nähnytkään. Edellinen keskustalainen valtiovarainministeri oli Esko Ollila, joka toimi tehtävässä Kalevi Sorsan IV hallituksen viimeisenä vuonna 1986-1987.

Kenet keskusta sitten paikalle aikoo istuttaa? Kun syksyllä väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä ei nähtävästi aio ministerin salkkua ottaa, asiaan liittyy myös puolueen sisäisiä jännitteitä.

Puolueen ykkössalkun kantaja pääsisi paalupaikalle puheenjohtajakisassa, jos on siihen osallistumassa. Salkun ottaminen edellisen puheenjohtajan ojentamasta kädestä aiheuttaisi tietysti myös jupinaa suosikkiasemasta.

Paikan väliaikainen täyttäminen vain syksyn puoluekokoukseen asti on taas mahdollisimman huono vaihtoehto EU-puheenjohtajakauden hoidon näkökulmasta.

Eli suo siellä, vetelä täällä – asiassa riittää siis miettimistä niin vielä avaamattoman puheenjohtajakisan ennakkosuosikilla Antti Kaikkosella, kuin muillakin mahdollisilla nimillä.

Hallituksen kakkospuolueena keskusta saattaa olla tällä kertaa lähempänä opetusministerin salkkua kuin pitkään aikaan.

Vaikka salkkujen jako ei ole suoraa matematiikkaa, vaan neuvottelukysymys, muulla kuin hallituksen kakkos- tai kolmospuolueella salkku on ollut viimeksi Paavo Lipposen II hallituksessa, jossa sitä kantoi pääministeripuolue SDP.

Keskusta ei ole päässyt linjaamaan koulutuspolitiikkaa alan ministerin paikalta sitten vuoden 1977, ja salkku on puolueen kentällä ja varsinkin nuorten keskuudessa kovasti kaivattu. Opetusministerin paikalta keskusta voisi myös nostaa profiiliaan isoissa kaupungeissa, maatalous- tai kuntaministerin tonteilta se ei onnistu.

Opetusministeriö kiinnostaa kuitenkin myös kaikkia muita puolueita. Ulko- ja ympäristöministeriötä havittelevat vihreät sitä tuskin saavat, mutta ainakin vasemmistoliitto ja SDP ovat varmasti kisassa mukana.

Jokseenkin sataprosenttisella varmuudella keskustalle lohkeaisi puolueelle tuttua tutumpi maa- ja metsätalousministerin salkku. Jonkin verran kiinnostusta saattaisi tosin olla myös RKP:llä, mutta vain siinä tapauksessa, että puolue saisi hallitukseen kaksi paikkaa.

Maatalousministeritarjokkaista ei keskustassa ole koskaan pulaa, ja kutistuneessa eduskuntaryhmässäkin heitä on muutama: Sipilän hallituksessa tehtävää hoitaneen Jari Lepän lisäksi salkku sopisi esimerkiksi Anne Kalmarin, Esko Kivirannan tai Juha Pylvään käteen.

Salkun tärkeyttä lisää edessä oleva raskas ja vaativa neuvotteluprosessi EU:n maatalousbudjetista. Kokemus Brysselin kabineteista ja kokoussaleista ei olisi pahitteeksi.

Raskas ja keskustalle tuttu elinkeinoministerin salkku saattaa olla menossa pääministeripuolue SDP:lle. Paikalle on spekulaatioissa istutettu varsinkin puolueen varapuheenjohtajaa Ville Skinnaria. Myös Antti Lindtmanille istuisi niin elinkeino- kuin työministerin salkku, jos jompi kumpi SDP:lle tulee.

Jos työministerin salkku osuisi vasemmistoliitolle, puolueella olisi tehtävään sopiva ja pätevä ehdokas, nakkilalainen kolmannen kauden kansanedustaja Jari Myllykoski.

Keskustalaista työ- tai työvoimaministeriä ei ole nähty sitten Paavo Väyrysen ja vuoden 1977, eikä salkku taida olla puolueen poliittisen ostoslistan kärkipäässä nytkään.

Puolustusministerin tehtävän kiinnostavuutta lisää alati kasvavan kansainvälisen yhteistyön lisäksi myös edessä oleva jättimäinen hävittäkauppa

Jos vihreät saavat ulkoministerin salkun Pekka Haaviston kannettavaksi, painoarvoltaan viime vuosikymmeninä huomattavasti kasvanut puolustusministerin salkku voi mennä SDP:lle.

Sosiaalidemokraattinen puolustusministeri olisi todellinen poliittinen harvinaisuus. Viimeksi sellainen on nähty vuonna 1972, kun Sulo Hostila hoiti tehtävää Rafael Paasion II hallituksessa.

SDP:ssä tehtävään olisi kasvanut puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari. Puolustusministerin salkku voi tosin kiinnostaa keskustaakin, jossa se istuisi luontevimmin puolueen johtavan puolustuspoliitikon aseman Seppo Kääriäiseltä perineen Mikko Savolan käteen.

Keskusta päässee jatkamaan myös urakkaansa sote- ja maakuntauudistuksessa joko sosiaali- ja terveysministerin tai peruspalveluministerin paikalta.

Puolueen johtavat sote-osaajat Annika Saarikko, Hannakaisa Heikkinen ja uudistuksen maakuntapuolta Sipilän hallituksessa hoidellut Anu Vehviläinen ovat luonnollisesti kokemukseltaan ja osaamiseltaan etulinjassa, kun alan salkkuja jaetaan.

Saarikon salkku joudutaan luultavasti kuitenkin jälleen jakamaan tulossa olevan perheenlisäyksen vuoksi. Vehviläiselle voi avautua myös eduskunnan puhemiehen paikka, jos Sipilä ja syksyllä sydänleikkaukseen menevä Matti Vanhanen eivät sitä halua.