Näistä villieläimistä ihminen ei kyllästy kiistelemään – Suomenmaa listasi sitkeät konfliktit
Politiikka on ihmisten asioiden hoitoa, sanotaan. Toisinaan ihmisten asioita tuppaavat sotkemaan tavalla tai toisella kiusallisesti myös villit eläimet – ja politiikkaa tarvitaan taas.
Kun eläin politisoituu, yleensä on tapahtunut vahinkoa tai muunlainen yhteentörmäys maalaisen tai kaupunkilaisen elämänmuodon kanssa.
Susi (Canis Lupus)
Susikeskustelu on klassikko, joka toistaa samaa sykliä: syksyllä metsästyskauden alettua susista väitellään kiivaasti, keväisin susikysymys unohtuu.
Ihmistä susi ei ole tappanut Suomessa 1880-luvun alun jälkeen, mutta eläintä pelätään yhä. Varsinainen susiviha kumpuaa usein metsästyskoirien menetyksistä. Rahallinen korvaus suden suuhun joutuneesta rotukoirasta on vähintään 1 600 ja enintään 8 200 euroa näyttely- ja koemenestyksen mukaan, mutta kaikille se ei riitä.
Suomen susikannan kooksi on arvioitu alle 250 yksilöä. Maa- ja metsätalousministeriö on yrittänyt saada EU:lta luvan suden kiisteltyyn niin sanottuun kannanhoidolliseen metsästykseen.
Merimetso (Phalacrocorax carbo)
Harva eläin on saanut maininnan hallitusohjelmaan, mutta merimetso on.
Vainon seurauksena Itämereltä 1900-luvun alussa hävinnyt merimetso alkoi pesiä Suomessa jälleen vasta 1996.
Ensimmäistä kertaa merimetsokanta haluttiin rajoittaa Vanhasen II hallituksen ohjelmassa vuonna 2007. Lintu mainitaan myös Rinteen-Marinin hallituksen ohjelmissa.
Merimetsot ovat olleet varsinkin kalastajien ja rannikon puolue RKP:n silmätikkuna. Lintuja on syytetty kalastuselinkeinon vahingoittamisesta, vesien likaamisesta ja hajuhaitoista. Merimetsojen väkevät ulosteet tappavat tilapäisesti pesimäluotojen puuston ja kasvillisuuden, mutta kolonian siirryttyä uuteen paikkaan tilanne muuttuu: kasvillisuus ja luonnon monimuotoisuus alkaa kukoistaa pian.
Merimetsoja on häädetty ongelma-alueilla erilaisin karkottimin. Poikastuottoa on yritetty vähentää öljyämällä munia. Turunmaan saaristoon on syksylle myönnetty 200 yksilön poikkeuslupa merimetsojen ampumiseen metsävahinkojen estämiseksi.
Valkoposkihanhi (Branta leucopsis)
Suuria tunteita nostattavan valkoposkihanhen kanta on parin viime vuosikymmenen aikana levinnyt koko rannikkoalueelle ja paikoin sisämaahankin.
Kaupungeissa hanhet suututtavat likaamalla puistoja ja nurmikoita. Myös arkisten hanhien muuttokäyttäytyminen on muuttunut, ja itäisen Suomen pelloille laskeutuu muuttoaikoina jopa satoja tuhansia valkoposkihanhia.
Syysviljan oraalle voi aiheutua merkittävääkin vahinkoa. Keväisin vaarassa ovat erityisesti rehuksi viljeltävät pellot.
Valkoposkihanhi on tiukasti suojeltu laji, eivätkä EU:n jäsenmaat voi säätää lajia riistalinnuksi. Valkoposkihanhen tappamisesta joutuu korvaamaan valtiolle linnun arvon 336 euroa. Lisäksi valtio vie rikoksentekovälineen, esimerkiksi haulikon.
Valkoposkihanhien pelotteeksi ampumiseen syksyisin myönnetään kuitenkin poikkeuslupia. Satovahinkoja yritetään vähentää myös perustamalla erityisiä hanhipeltoja muuttoreiteille.
Naakka (Corvus monedula)
Siinä missä lukuisia eläinlajeja on viime vuosikymmeniä siirretty suojelun piiriin, naakalle on käynyt toisin.
Naakka ehti nauttia rauhoituksen suojaa vuodesta 1993, mutta Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana vuonna 2018 rauhoitus purettiin linnun aiheuttamien maatalousvahinkojen vuoksi.
Vanhoissa kirkoissa mielellään pesivä naakka on aiheuttanut harmistusta myös sotkemalla paikkoja. Vuonna 1628 Naantalin seurakunta yritti kitkeä naakkaongelmaa onnettomin seuraamuksin.
Lintuja birgittalaisluostarin kirkon katolta karkottaneen paimiolaisen aatelismiehen Johan Jägerhornin suustaladattavan pyssyn latinki sytytti luostarin tuleen ja poltti lopulta kolmanneksen koko kaupungista.
Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) ja harmaahylje (Halichoerus grypus)
Suomalaisten suhde hylkeisiin on kaksijakoinen. Saimaannorppa on ankarasti rauhoitettu suomalaisen luonnonsuojelun symboli, mutta silti poliittisen kiistelyn kohde.
Keskustalaiset maatalousministerit ovat viime vuosina joutuneet lujille puolustaessaan Saimaan asukkaiden ja mökkiläisten verkkokalastusoikeutta. Toistaiseksi täyskieltoon ei ole menty, vaan norpan suojelusta on selvitty ajallisin ja alueellisin rajauksin.
Merialueella lohisaaliita varastava ja pyydyksiä rikkova harmaahylje on merikalastajille riesa. Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto on yrittänyt vauhdittaa hylkeiden vähentämistä maksamalla 300 euron hyljekohtaista ”tapporahaa” metsästäjille.
Hylkeiden metsästys ei ole taloudellisesti kannattavaa, koska EU kieltää hyljetuotteiden myynnin Suomessa kielletty inuiittien tai muiden alkuperäisyhteisöjen pyytämät hylkeet poislukien.
Eduskunnassa on puolitosissaan pohdiskeltu jopa ”kaupallisten inuiittien” tuottamista Grönlannista hyljetuotteiden myyntiin tai kiellon kiertämistä Pohjanmaan saamelaisiin vedoten.
LIITO-ORAVA (PTEROMYS VOLANS)
”Liito-orava on vanhan metsän harmaa henki”, määrittelee Suomen Luonnonsuojeluliitto nettisivuillaan.
Puusta puuhun liitelevä suurisilmäinen yöeläin tunnetaan myös kunnantaloissa ja rakennusliikkeissä, vaikka harva sitä on nähnyt.
Unionin alueella vain Suomessa ja Virossa elävä liito-orava on tiukasti suojeltu EU:n luontodirektiivin ja Suomen luonnonsuojelulain perusteella.
Kun eläimen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on lailla kielletty, liito-orava ei väisty kaavan alta, vaan kaava joustaa liito-oravan elinpiirin mukaan.
Poikkeuksia sallitaan vain erittäin vahvoin perustein. Kiista-alueilta yllättäen löytyneistä liito-oravan papanoista onkin tullut jo itsessään poliittinen käsite.
Kultasakaali (Canis aureus)
Silloin tällöin luonto ja ilmastonmuutos yllättävät poliitikotkin. Näin kävi kesällä 2019 kun uusi laji, kultasakaali, havaittiin Rautavaaralla Pohjois-Savossa. Kun riistakameroiden kuvia alettiin tutkia, eläimestä löytyi aiempiakin havaintoja.
Maa- ja metsätalousministeriö esitti kultasakaalia riistalajiksi, mutta eduskunta ei asiaa hyväksynyt. Omin voimin Suomeen jolkotellut sakaali jäi luonnonsuojelulain alaisuuteen ja rauhoitetuksi.
Eduskunnassa maalailtiin kultasakaalista ja sen vahingollisuudesta hurjia uhkakuvia.
Tutkimustiedon perusteella sakaalista ei kuitenkaan ole tulossa Suomeen lajia joka lisäisi petopainetta luonnossa.
Susi ei siedä sakaalia reviirillään. Sakaalin valtaamilla alueilla kettukanta luultavasti vähenisi.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä heinäkuussa 2021. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.