Muistatko pulituurin ja "liekin"? Karmivat korvikealkoholit veivät monelta terveyden ja hengen
“Kun mä rupesin ryyppäämään niin lestissä luki että Alko/ minä lopetin tykkänään kun pullossa luki että lakkaa”, riimitteli aikanaan sanoittajamestari Juha Vainio.
Vainio viittaa laulutekstissään korvikealkoholina käytettyyn pulituuriin, huonekalulakkaan, josta koko termi “puliukko” juontaa juurensa.
Pulituuri, ruotsiksi polityr, tunnettiin päihteenä jo 1800-luvulla. Helsingin Sanomien edeltäjässä Päivälehdessä julkaistiin kesällä 1891 pieni laulunpätkäkin pulituurin ominaisuuksista: ”Kun pulituuri naulan saan/en silloin viinaa kaipaakkaan/mä siilaan siitä pihkat pois/No, kukas toki pihkaa jois!”
Sprii erotettiin lakasta suolan avulla. Kun pulituuriin lisättiin suolaa ja pulloa ravistettiin, lakka muodosti pohjalle möhkäleen ja juomakelpoinen alkoli jäi pintaan.
Pulituuri valmistettiin usein porukassa “hakkaamalla” laulun tahdissa. Erityisen suosittu oli Pelastusarmeijan laulu ”Rakastaako Jeesus meitä?”
Kun värssy “Rakastaako Jeesus meitä/ rakastaapa tietenkin/ olemmeko enkeleitä/ olemmepa tietenkin”, oli laulettu, juoma oli valmista.

Huhtikuussa 1944 Helsingin Sanomat uutisoi pulituurin aiheuttamasta jopa 70 hengen joukkokuolemasta pääkaupungissa. Uhreja löytyi kuolleina tai tajuttomina kaduilta ja porttikäytävistä.
Kuolemien aiheuttajaksi epäiltiin ensin korvikepulituuria, jonka sisältämä senolihartsi ei ollut saostunut tarkoitetulla tavalla. Sittemmin epäiltiin aineen sisältäneen etyylialkoholin sijasta metyylialkoholia eli myrkyllistä metanolia. Sairaalaan hakeuduttuaan korvikepulituuria juoneet olivat eläneet lehden mukaan noin 1-4 tuntia.
Myrkyllinen pulituuri oli ostettu Sörnäisistä Suomen Väri ja Tapetti Oy:n myymälästä. Suurin osa kuolemantapauksista tapahtui Alppikatu 25:ssä sijainneessa Pelastusarmeijan yömajassa. Kuolleiden joukossa oli HS:n mukaan jalkinetyöntekijöitä, sekatyömiehiä, kivityömiehiä, maalareita, irtolaisia ja “jokunen konttoristikin”.
Kun Pelastusarmeijan työntekijät varoittivat majan asukkaita myrkyllisen pulituurin juonnista, asiaan suhtauduttiin välinpitämättömästi ja vitsaillen “Saksan uudesta salaisesta aseesta”.
Pulituurin juominen ei ollut vaarallista vain käyttäjilleen, vaan usein myös sivullisille, kun juoman nauttiminen johti henki- tai muihin väkivaltarikoksiin.
Pulituurin syrjäytti alkoholin korvikkeena pitkälti taloussprii, joka tunnettiin etiketin kuvasta nimensä saaneena “liekkinä”.
T-spriin metanolipitoisuutta laskettiin alle yhteen prosenttin 60-luvun puolivälissä myrkytyskuolemien vuoksi. Juomakelpoiseksi valmistamiseen riitti laimentaminen vedellä. Tavallinen sekoitussuhde oli yksi osa spriitä ja kaksi osaa vettä. Juomaa kutsuttiin sotkuksi.
T-spriitä sai helposti ja halvalla huoltoasemilta. Sammuneista tuli osa torien, rantojen ja puistojen maisemaa.
T-spriin käytön karattua käsistä siihen alettiin sekoittamaan Bitrexiä, joka teki juomasta karvaan makuista ja aiheutti valtavan ripulin. Seuraamuksena raitiovaunut ja muut julkiset tilat, joissa puliukot liikkuivat, lemusivat ulosteelle.
Vahvasti denaturoitua spriitäkin muokattiin juomakelpoiseksi leivän läpi suodattamalla tai pakkasella rautakankea tai ratakiskoa pitkin valuttamalla. Jotkut pystyivät juomaan tenttua oksentamatta sekoittamalla siihen kuopiolaisen Gustaf Raninin virvoitusjuomatehtaan banaanilimonadia.
Liekkiviinan myynti lopetettiin vuonna 1972. Korvikkeiden juominen romahti seuraavien vuosien aikana, mutta siihen vaikuttivat muutkin syyt kuin suositun “liekin” poistuminen markkinoilta.
Korvikkeiden “kultakauden” päättymiseen vaikuttivat myös keskioluen tulo kauppoihin vuonna 1969 ja alkoholin ostoa rajoittaneen Alkon viinakortin poistuminen lopullisesti vuonna 1971. Samalla asunnottomien saamia päivä- ja eläkerahoja nostettiin.