MTK: Uusittu lunastuslaki on iso parannus omaisuuden suojaan
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää eduskunnan keskiviikkona hyväksymää uutta lunastuslakia isona ja tärkeänä parannuksena maanomistajien omaisuuden suojaan.
Omaisuuden suoja on ollut heikkoa erityisesti kaavoituksessa, sähkölinjakorvauksissa ja muussa infran rakentamisessa. Maanomistajien neuvotteluasema lunastusuhan alla on tähän saakka ollut olematon, MTK toteaa tiedotteessa.
MTK on ajanut lunastuslain uudistamista pitkäjänteisesti.
– Jo Vanhasen II hallitus selvitti aloitteestamme omaisuuden suojaa ja oikeusturvaa koskevat kehittämistarpeet. Siitä saakka olemme tehneet asiassa tiivistä yhteistyötä jokaisen hallituksen ja kulloisenkin oikeusministerin kanssa. Tämä on meille järjestönä iso päivä, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.
MTK on saanut omaisuuden suojan tehostamisen mukaan kolmen viimeisen hallituksen ohjelmaan. Varsinainen uudistuksen valmistelu käynnistyi vuonna 2017 silloisen oikeusministerin Antti Häkkäsen (kok.) toimesta.
Harmillisesti hallituksen aika loppui tuolloin kesken, eikä lakia ehditty hyväksymään, MTK kertoo. Häkkäsen johdolla kuitenkin kirjoitettiin perusta eduskunnan tänään hyväksymille pykälille.
Nykyinen oikeusministeri Leena Meri (ps.) on jatkanut siitä, mihin Häkkäsen työ aikanaan jäi. MTK kiittää hallitusta lunastuslain uudistuksen priorisoinnista hallituskauden alkuun ja eduskuntaa lain asiallisesta käsittelystä.
Lain eduskuntakäsittelyssä perustuslakivaliokunta otti historiallisen kannan omaisuuden suojan tärkeyden puolesta, MTK toteaa.
Lausunto viitoittaa muutakin lainvalmistelua sekä viranomaistoimintaa tästä eteenpäin. Lunastuslain uudistus tarkoittaa konkreettisia muutoksia, sillä omaisuuden markkina-arvo on jatkossa määritettävä tavalla, joka johtaa omaisuuden korkeimpaan arvoon ja tämän päälle määrätään 25 prosentin korotus.
– 1970-luvulla kirjoitetut pykälät uudistettiin nyt vastaamaan tätä päivää, ja näin maanomistajien neuvotteluasema paranee huomattavasti, MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri kertoo.
– Lunastuslain uudistus vaikuttaa nimittäin suoraan kaikissa niissä vapaaehtoisissa infran sijoittamissopimuksissa sekä maakaupoissa, joissa on olemassa lunastusuhka.
Lakimuutoksen lisäksi eduskunta edellytti kiirehtimään sähkölinjojen lunastuskorvauksia koskevan selvityshenkilön työn käynnistämistä. Tarkoitus on selvittää, miten liiketoiminnan tuotto voitaisiin ottaa huomioon maanomistajakorvauksissa.
– Omaisuudensuoja on länsimaalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja suomalaisuuden peruskivi. Kaavoitusta käsittelevä alueidenkäyttölaki on parasta aikaa lausunnoilla ja lakiehdotusta tulee omaisuuden suojan osalta vielä huomattavasti parantaa, joten MTK:n pitkäjänteinen työ jatkuu, elinvoimajohtaja Kristeri lupaa.